Metsäkoneurakointi

Suomalaiset metsäkonemiehet Kanadassa

Suomalaisia on muuttanut Kanadaan jo 1800-luvulta alkaen. Ison veden taakse on matkattu leveämmän leivän perässä ja sotia pakoon. Suurinta siirtolaisuus olikin toisen maailmansodan aikoihin. Nykyään maassa asuu yli satatuhatta henkilöä, joiden sukujuuret ovat Suomessa. Monelle Kanada on ollut luonteva muuttokohde, koska se muistuttaa monella tavalla Suomea. Myös metsäisyydellään. Työn perässä Kanadaan, tarkemmin sen Itä-rannikolle New Brunswickin provinssiin, muuttivat myös metsäkoneenkuljettajat Jussi Kolu, Arvo Taipale, Juha Mäenpää ja Jonni Virolainen.

Neljä suomalaista metsäkoneenkuljettajaa matkasivat Kanadaan heinäkuussa. Vihreäpaitaiset Dennis ja Barry J.D. Irvingiltä olivat vastaanottamassa Jussi Kolua, Arvo Taipaletta, Juha Mäenpäätä ja Jonni Virolaista lentokentällä.

Tavoitimme Jussi Kolun sosiaalisen median kautta ja saimme häneltä tuoreeltaan ensivaikutelmat maasta, siellä työskentelemisestä sekä työnantajasta. Aloitetaan kuitenkin alussa, miten suomalaiset Kanadaan päätyivät?

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Törmäsin rekrytointi-ilmoitukseen alun perin Facebookissa, mutta en ensin kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Vasta kun kaverini Arvo soitti minulle keskellä yötä, että lähdetäänkö Kanadaan töihin, aloin toden teolla miettimään asiaa, Kolu kertoo.

Lähdön taustalla oli halu kokea jotain uutta ja erilaista. Vaihtoehtona oli myös Saksa, mutta Kanada tuntui englanninkielentaitoiselle Kolulle luontevammalta kohteelta. Odotukset olivat korkealla, kun suomalaiset lähtivät matkaan heinäkuun lopussa.

Kanadan luonto ja maisemat ovat Jussi Kolun mieleen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Enkä ole joutunut pettymään. Ihmiset täällä ovat olleet todella ystävällisiä, ruoka on edullista ja hyvää, maisemat upeita.

Suomalaisten työnantaja on J.D Irving Limited, Woodlands Division, josta Kolulla on vain positiivista sanottavaa.

-Kaikki työntekijät ovat ottaneet meidät todella hyvin vastaan ja toivottivat tervetulleiksi Kanadaan. Mikäli meillä on jotain ongelmia tai pyyntöjä, asiat pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti kuntoon. He ovat pitäneet huolen jopa siitä, että meillä riittää vapaa-ajalla tekemistä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Työnantajan puolesta kaikki maassa elämiseen liittyvä hoidettiin kuntoon jo ensimmäisen viikon aikana.

-Pankkitilit, puhelinliittymät, sosiaaliturvatunnukset, sairaanhoitoasiat ja ajokortti järjestyivät nopeasti, Kolu kehuu.

Työskentely Kanadassa

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Varsinaisesti työn pariin suomalaiset pääsivät pari viikkoa muuttamisen jälkeen. Saimme Kolulta viimeisimmät kuulumiset syyskuun puolella, kun hommia oli painettu muutamia viikkoja.

-Olen päässyt ajamaan sekä aukkoa, että harvennusta, enimmäkseen jälkimmäistä. Työ itsessään on melko rentoa verrattuna Suomeen. Päivät ovat yleensä 10-12 tuntisia, yleensä kymmenen. Koneet pyörivät kellon ympäri viitenä päivänä viikossa, joskus myös viikonloppuisin. Itse työntekoon työnantaja ei juuri puutu, vaan hommia saa tehdä omassa rauhassa. Suomalaista metsäkoneosaamista tunnutaan todella arvostavan täällä.

John Deere 1510G on tullut Jussi Kolulle tutuksi harvennuksilla.

Kolun mukaan harvennukset tehdään Kanadassa 25-35 vuoden iässä ja avohakkuut 35-60 vuoden iässä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Puulajeja täällä ei ole paljon. Enimmäkseen kasvatetaan pihtaa ja kuusta. Niistä tehdään lähinnä kuitua ja parrua, tukkeja ei niinkään tule lyhyen kasvuajan takia.

Isoin ero Suomeen verrattuna tulee suurempien työmaiden myötä.

-Suurimpana työmaana itselläni on toistaiseksi ollut 60 hehtaarin harvennus, joka koostui muutamasta lohkosta lähellä toisiaan. Siinä on melkoinen ero Suomen pieniin yksittäisiin hakkuisiin.

J.D Irvingillä kalustona on runsaasti John Deereä. Harvennuksilla 1510 ja aukolla 1910, motoissa 1170 on yleinen malli. Kokonaisuutena Jussi Kolu ei juuri löydä valitettavaa, eikä ainakaan toistaiseksi lähtö ole kaduttanut.

-Olen viihtynyt todella hyvin. Maisemiin täällä ei varmaan kyllästy koskaan, ne hivelevät silmää aina kun töihin lähtee ajelemaan. Ruoka on hyvää ja ravintoloita löytyy joka paikasta Myös. J.D Irvingin panostaminen ulkomaalaisiin työntekijöihin on tehnyt vaikutuksen. Saimme ensimmäiselle kolmelle kuukaudelle ilmaisen asunnon ja auton, eli uutena työntekijänä on ollut helppo päästä alkuun ja kerätä hieman dollareita tilille.

Kolun suunnitelmissa on viihtyä Kanadassa useampi vuosi. Kahden vuoden työskentelyn jälkeen suomalaiset saavat pysyvän asumisluvan maahan, minkä jälkeen työsopimus J.D. Irvingin kanssa päättyy ja työntekijät menevät suoraan urakoitsijoiden palkkalistoille.

16 000 työntekijän yritys

J.D Irving on monipuolinen perheyritys Kanadan Itä-rannikolla, New Brunswickin provinssissa. Yrityksellä on 16 000 työntekijää monilla eri teollisuudenaloilla, joista yksi on metsä. Toimintaa on myös muun muassa maataloudessa, maanrakennuksessa, vähittäiskaupassa, laivanrakennuksessa ja logistiikkasektorilla.

Puuautot ovat Kanadassa pitkänokkaisia.

Myös metsässä toiminta on mittavaa, yrityksen kalustoon kuuluu yli 400 metsäkonetta ja puutavara-autoa. Suurin osa metsäkoneista on harvestereita ja ajokoneita, mutta joukkoon mahtuu myös telakoneita ja juontokoneita, joita käytetään kokopuumenetelmän puunkorjuussa.

Työvoimapulaa paikataan ulkomaan rekrytoinnilla

New Brunswickissa väestö ikääntyy ja vähenee, ja myös J.D. Irvingillä eläköitymiset tulevat leikkaamaan työntekijämääriä merkittävästi lähivuosina. Provinssissa on vain vähän koulutusohjelmia, jotka tuottaisivat työvoimaa metsäalalle, joten yritys on joutunut kääntämään katseensa rekrytoinnissa myös maan rajojen ulkopuolelle. Haastattelimme Dave Corbettia, joka työskentelee yrityksen Woodlands Divisionin kansainvälisten rekrytointien johtajana.

-Työntekijöiden rekrytointi on kolmivaiheinen prosessi. Meillä on datapohja, joka auttaa meitä ymmärtämään mihin valtioihin kannattaa keskittyä. Kun olemme valinneet kohdemaan, aloitamme markkinointikampanjan, joka on keskittynyt Facebookiin, mutta käytämme myös lehtiä, radiota ja muitakin kanavia. Kun olemme saaneet riittävästi kiinnostuneita, järjestämme matkan ja haastattelemme ehdokkaat henkilökohtaisesti, Corbett kertoo.

Kun J.D. Irving tekee rekrytointimatkan johonkin maahan, yritys pyrkii järjestämään samalla myös avoimen tapahtuman, jotta kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla tutustumaan siihen, mitä heillä on tarjota. Näin voidaan tavoittaa ihmisiä, jotka mahdollisesti seuraavan rekryn yhteydessä uskaltautuvat jättämään hakemuksen.

Kanadassa kasvatetaan enimmäkseen pihtaa ja kuusta. Harvennukset tehdään yleensä 25-35 vuoden ikäiseen metsään, päätehakkuu 35-60 vuoden iässä.

Syksyllä yritys oli juuri palkannut yli viisikymmentä uutta työntekijää. Ukrainasta oli tullut 28 puuautonkuljettajaa ja Brasiliasta toistakymmentä metsäkoneenkuljettajaa. Suomalaisten lisäksi joukkoon mahtui myös latvialaisia, valkovenäläisiä, romanialaisia, skotlantilainen ja irlantilainen.

-Suomeen suuntautuneilla rekrytointimatkoillamme haastatteluista todella iso osa johtaa työtarjoukseen. Se kertoo siitä, että Suomessa tapaamme aina vahvoja, kokeneita hakijoita. Tämän ansiosta emme tarvitse valtavaa määrää kiinnostuneita, jotta matkasta voi tulla kannattava. Arvostamme suuresti suomalaista metsäkonekoulutusta. Suomessa valmistuu erittäin päteviä kuljettajia, Corbett kehuu.

Tällä hetkellä yrityksen palkkalistoilla onkin kaikkiaan kahdeksan suomalaista. Aiemmin mainitun nelikon lisäksi vahvuuteen kuuluvat myös Tomi Havimäki, Antti Matilainen, Kalle Karjalainen ja Pasi Purra.

Jussi Kolu ja kumppanit tapasivat J.D. Irvingin edustajat rekrytointitilaisuudessa Tampereella maaliskuussa. Tästä kului noin neljä kuukautta siihen, että suomalaiset nousivat lentokoneeseen.

-Meillä oli runsaasti kiinnostuneita ihmisiä tapaamassa meitä, Suomen lisäksi myös Latviasta, ja kaikkiaan tuolla muutaman päivän matkalla haastattelimme seitsemän henkilöä, joille teimme työtarjouksen. Reissua voidaan siis pitää hyvin onnistuneena, Dave Corbett kertoo.

Suomeen keväällä suuntautunut rekrytointimatka oli yritykselle järjestyksessään kymmenes, jonka he ovat tehneet eri kohteisiin sen jälkeen, kun he aloittivat kansainvälisen rekrytoinnin. Haku on jatkunut sen jälkeenkin, ja mm. syyskuussa J.D. Irving vieraili samoissa merkeissä Tallinnassa.

-Jos teillä on mitään vinkkejä, kuinka voisimme löytää ja houkutella enemmän suomalaisia metsäkoneenkuljettajia hakemaan meille, olisimme ikuisesti kiitollisia, Corbett päättää…

John Deere on vahvasti edustettuna J.D Irving Limited Woodlands Divisionin yli 400 metsäkoneen ja puutavara-auton kalustossa.

Teksti: Tero Nurmi, Kuvat: Jussi Kolu