Metsäteollisuus

UPM investoi Kaukaan sellutehtaaseen

UPM parantaa edelleen Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan sellutehtaan tehokkuutta ja kilpailukykyä uudistamalla tuotantoprosessin eri vaiheita 30 miljoonalla eurolla. Uudistukset kohdistuvat kuitulinjoihin, talteenottoon, haihduttamoon, paalaukseen ja puun käsittelyyn. Laitteiden pääasennustyöt ja käynnistys ajoittuvat vuoden 2018 keväälle.

- Viime vuonna saimme Kaukaalla menestyksekkäästi päätökseen 50 miljoonan euron investoinnin, jossa uudistimme molemmat sellun kuivauskoneet. Nyt olemme päässeet kuivauksen osalta tavoitteeseen ja pystymme tehostamaan tuotantoa hyvin kohdennetuilla uudistuksilla, sanoo UPM:n Suomen selluntuotannosta vastaava johtaja Sami Saarela.

Hankkeen myötä Kaukaan havu- ja koivusellun vuosituotantokyky kasvaa nykyisestä 740 000 tonnista 30 000 tonnilla 770 000 tonniin vuonna 2019. Valtaosa tuotannosta on havusellua. Kaukaan havusellu, UPM Conifer Reinforcement, tunnetaan markkinoilla vahvana armeerausselluna, joka soveltuu monipuolisiin lujuutta vaativiin loppukäyttöihin.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Sellun kysyntä jatkaa kasvua erityisesti paperilajeissa, joita hyödynnetään kuluttajatuotteissa. Näitä laatuja ovat esimerkiksi pehmopaperit, tarrapaperit sekä pakkauskartongit. Olemme viime vuosina vastanneet kysynnän kasvuun toteuttamalla vastaavia kohdennettuja investointeja kaikilla sellutehtaillamme. Niiden myötä olemme kustannustehokkaasti kasvattaneet sellun vuosituotantokapasiteettiamme kaikkiaan yli 500 000 tonnilla vuodesta 2013 lähtien, sanoo Saarela.

UPM:n suurin meneillään oleva selluinvestointi on Kymin 98 miljoonan euron tuotannon laajennus Kuusankoskella. Viime vuonna käynnistyneen hankkeen uudistukset kohdistuvat puunkäsittelyyn, koivukuitulinjaan, talteenottolaitokseen ja jätevesien käsittelyyn. Uudet laitteet kytketään prosessiin ensi syksyn huoltoseisokin aikana. Sen myötä Kymin havu- ja koivusellun tuotanto nousee 870 000 tonniin vuoden loppuun mennessä.

UPM:n selluliiketoiminta on viime vuosina kehittänyt monipuolisen ja kilpailukykyisen tuote- ja palveluvalikoiman sekä rakentanut vahvan aseman maailman sellumarkkinoilla. Yhtiön kilpailukykyiset ja modernit tehtaat Suomessa ja Uruguayssa muodostavat erinomaisen lähtökohdan selluliiketoiminnan kasvulle yhteistyössä asiakkaiden kanssa.