Ajankohtaista

Yli miljoona sellutonnia tuottanut Metsä Groupin biotuotetehdas on saavuttanut täyden tuotantokapasiteetin

Metsä Groupin uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on saavuttanut täyden nimellistuotantokapasiteetin suunnitellusti elokuussa 2018. Sen myötä Metsä Group on maailman suurin markkinahavusellun tuottaja. Biotuotetehtaan miljoonas sellutonni valmistui 8.8.2018. Biotuotetehdas käynnistettiin aikataulussaan ja budjetissaan 15.8.2017, ja käynnistämisvaihe eteni tavoitekäyrän mukaisesti. Biotuotetehdas tuottaa vuodessa 1,3 miljoonaa tonnia korkealaatuista havu- ja koivusellua sekä muita biotuotteita, kuten mäntyöljyä, tärpättiä ja bioenergiaa. Tuotekonseptia jo täydentäneitä uusia biotuotteita ovat puun kuoresta saatava tuotekaasu, tehtaan hajukaasuista valmistettava rikkihappo sekä jätevedenpuhdistamon lietteistä jalostettava biokaasu ja biopolttoainepelletit. Biotuotetehdas toimii alustana uusien biotuotteiden valmistamiselle, ja Äänekosken teollinen ekosysteemi kehittyy ja laajenee uuden tehtaan myötä entisestään. Metsä Group tutkii aktiivisesti erilaisia prosesseja ja tuotepolkuja. Keskeisiä uusien biotuotteiden kehityshankkeita ovat sellupohjaiset tekstiilikuidut ja ligniinijalosteet.