Kuljetus

Lapin Kumi lajentaa pääkaupunkiseudulle

Lappilainen perheyritys Lapin Kumi Oy vahvistaa otettaan Etelä – Suomen rengaskaupasta laajentamalla liiketoimintaa Vantaalle. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Lapin Kumi Oy jatkaa voimakasta kasvuaan, sillä jo aiemmin 2010-luvulla lappilaiset ovat aloittaneet renkaiden ja rengasalan palvelujen myynnin Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Lahdessa. Vantaasta tulee Lapin Kumi Oy:n yhdestoista toimipiste.

Toimitusjohtaja Ville Ruokanen ei pelkää pukea Dimexiä päälle ja tarttua renkaisiin.

- Pääkaupunkiseudun markkinat ovat suuret, joten totta kai se kiehtoo meitä. Meillä on jo nyt useita isoja valtakunnallisia kuljetusliikkeitä ja autoliikkeitä asiakkaina ja Vantaan uusien liiketilojen myötä pystymme palvelemaan niitä entistä paremmin. Modernit 2000 neliön toimitilat sijaitsevat Vantaan Tammistossa Kehä Kolmosen varrella, mielestämme aivan paalupaikalla. Iso piha-alue ja läpiajettavat asennushallit helpottavat raskaankaluston liikennöintiä, sanoo Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen, joka haluaa itseään kuitenkin ”tituleerattavan” rengaskauppiaaksi.

Lapista kohti etelää

Suomessa yritykset ovat perinteisesti laajentuneet etelästä kohti pohjoista. Pohjoisesta alkunsa saaneita ja valtakunnallisiksi kasvaneita kauppaketjuja ei kovin montaa ole ja Lapin Kumin kasvutarina onkin melkoinen poikkeus.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Itse en näe siinä mitään ihmeellistä, että lappilainen yritys kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi. Jos haluaa kasvaa niin ei ole oikein muuta suuntaa kuin etelä. Viime kädessä ammattitaito ja palvelu ratkaisevat menestymisen ei yrityksen kotipaikka, Ruokanen sanoo.

Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Lapin Kumin kasvu on ollut ripeää sillä 2009 liikevaihto oli 10 miljoonaa euroa ja viime vuonna vaihtoa kertyi jo 37,5 miljoonaa.

- Kannattava liiketoiminta yhdessä erittäin sitoutuneen henkilökuntamme kanssa ovat olleet keskeisiä tekijöitä kasvussamme. Suomen suurimpana yksityisenä toimijana pystymme tarjoamaan renkaiden loppukäyttäjille aina parhaan mahdollisen vaihtoehdon. Olemme riippumattomia rengasmerkeistä ja – tehtaista, kertoo Ville Ruokanen

Työkoneiden renkaat vaihtuvat vuosikymmenien kokemuksella.

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Ville Ruokanen on jo kolmannen polven ”kumilainen”. Villen isoisä Veikko Keskiruokanen aloitti liiketoiminnan kumisaappaita korjaamalla. Yhtiö toimii 11 paikkakunnalla ja lisäksi Rovaniemellä on erillinen pinnoitustehdas. Lapin Kumi työllistää 140 vakituista työntekijää ja renkaan vaihtosesongeissa yhtiön palveluksessa on lähes 250 henkilöä. Toimitusjohtaja Ville Ruokanen omistaa Lapin Kumin setänsä Risto Keskiruokasen kanssa.

Faktoja Lapin Kumista

  • Yritys: Lapin Kumi Oy
  • Toimiala: Kaikenkokoisten renkaiden myynti, huolto ja korjaus
  • Perustettu: 1947
  • Kotipaikka: Rovaniemi
  • Toimipisteet: 11
  • Henkilöstö: 140 (sesonkina 250)
  • Liikevaihto (2020): 37,5 miljoona
  • Toimitusjohtaja: Ville Ruokanen
  • Omistus: Ville Ruokanen ja Risto Keskiruokanen
  • Erikoista: Veikko Keskiruokanen (Ville Ruokasen isoisä) aloitti liiketoiminnan sodan jälkeen kumisaappaita korjaamalla.
UKK-Expressin kuljettaja Jutta Lintulahti seuraa, kun Jaakko Sammalniemi vaihtaa rikkoutuneen vetorenkaan.