Ajankohtaista

Kotkamills Norwich City FC:n kestävän kehityksen kumppaniksi

Kotkamills on Norwich City FC:n kaikkien aikojen ensimmäinen kestävän kehityksen kumppani.

Norwich City FC ja Kotkamills ovat iloisia yhteistyötään syventävästä kestävän kehityksen kumppanuudesta, joka on ensimmäinen jalkapalloseuran historiassa.

Monivuotisen kumppanuuden aikana Kotkamills ja Norwich työskentelevät yhdessä vähentääkseen ruoka- ja juomapakkauksista syntyvää muovijätettä Norwich City FC:n Carrow Roadin jalkapallostadionilla ja Lotus Training Centerissä. Kumppanuus on osa seuran kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tähtääviä toimenpiteitä.

Seuran faneille muutos näkyy, kun käyttöön otetaan täysin kierrätettävät muovisia tai muovia sisältäviä astioita korvaavat kartonkikupit ja -pakkaukset, joiden puukuitu on hankittu PEFC™ -sertifioinnin mukaan kestävästi hoidetuista metsistä. Tehdyillä toimenpiteillä korvataan yli 100 000 tuotetta Kotkamillsin kartongista valmistetuilla tuotteilla seuraavien kolmen vuoden aikana. Kestävän kehityksen mukaisia toimenpiteitä tullaan jatkamaan kumppanuuden kuluessa.

Seuran operatiivinen johtaja Ben Kensell sanoo:

- Tällaisena aikana olisi helpompaa jatkaa toimintaa entiseen malliin, mutta olen iloinen nähdessäni seuramme tutkivan ja toteuttavan tapoja, joilla voimme toimia vastuullisemmin ja kestävämmin. Odotan innolla, että Kotkamills ja Norwich City FC jatkavat yhteistyötä ja kehittävät seuramme toimintaa yhä kestävämmäksi.

Ben Tunnell, seuran kaupallinen johtaja, ja Sam Jeffery, kaupallinen päällikkö, kommentoivat:

- Marraskuussa 2019 seuramme aloitti kunnianhimoisen kansainvälistymisprojektin – “Uskomme huuhkajiin” – tukeakseen Suomen maajoukkuetta ja tähtihyökkääjä Teemu Pukkia. Tavoitteenamme on tulla suomalaisen yleisön suosikkijoukkueeksi Englannissa. Iloitsemme Teemun menestyksen myötä kasvaneesta suosiostamme kannattajien joukossa.

Suomesta on tullut seuramme merkittävin kaupallinen markkina Euroopassa, sisältäen niin yrityskumppanuuksia, fanitoimintaa kuin seuratuotemyyntiäkin. Tänään julkaistu lippulaivakumppanuutemme Kotkamillsin kanssa on seuran ensimmäinen vastuullisuuskumppanuus, ja olemme iloisia saadessamme tehdä yhteistyötä arvostetun suomalaisyrityksen kanssa kehittäessämme vastuullisuuttamme.

Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen toteaa:

- On hienoa nähdä, kuinka Norwich ottaa vastuun ekologisesta uudelleenrakentamisesta. Seuralla ja sen kannattajilla on merkittävä rooli osoittaessaan edelläkävijyyttä kestävän kehityksen ja kierrätyksen merkityksen lisäämisessä paitsi stadionilla myös muilla urheilu- ja kulttuuritapahtumapaikoilla. Meille on ilo olla mukana edistämässä ympäristöystävällisiä valintoja ja rakentaa maailmaa, joka on vähemmän riippuvainen muoveista.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy