Kuljetus

Kotimainen kuljetusvälineteollisuus kehittyy vaikeinakin aikoina

Suomen Autoteollisuus Oy, SISU, on vuodesta 1931 lähtien toiminut suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden edistäjänä ja viennin veturina, tuottaen työtä ja hyvinvointia suurelle joukolle suomalaisia. Sisun toiminnan käynnistyessä oli tähtäimessä nimenomaan teollinen sarjatuotanto ja kuljetusvälineiden saannin varmistaminen yhteiskuntamme rakentamisen tarpeisiin. Suomalaisesta tuotteesta haluttiin vahva, vaikeisiin olosuhteisiimme soveltuva työkalu ja lähtökohtana pidettiin heti alkuvaiheista lähtien korkean kotimaisuusasteen saavuttamista. Tähän tavoitteeseen pyrittiin ennen kaikkea valuutan säästämiseksi muihin välttämättömyyksiin. Korkean kotimaisuusasteen saavuttamisen välillisenä tuloksena oli merkittävä, koko nykyistä laajaa kuljetusvälineteollisuuttamme tukevan komponenttiteollisuuden syntyminen maahamme. Tähän kyvykkääseen toimittajaverkostoon nojaten kykenevät suomalaiset kuljetusvälineiden lopputuottajat kehittämään jatkuvasti uusia, laadukkaita ja suorituskykyisiä tuotteita sekä suomalaisten asiakkaiden vaativiin tarpeisiin että korkeaa laatua edellyttäville vientimarkkinoille.

- Kuluneet vuosikymmenet ovat useasti koetelleet kovin ottein suomalaisen kuljetusvälineklusterin kestävyyttä ja viime keväästä saakka kaikkea toimintaamme ja elämäämme vaikeuttanut koronaepidemia on edellyttänyt rajujakin toimenpiteitä selvitäksemme tästä poikkeuksellisesta ajanjaksosta mahdollisimman pienin vaurioin ja kyetäksemme palautumaan normaaliin toimintaan epidemian jälkeen. Tähän saakka olemme suoriutuneet näistä haasteista hyvin, olemme kyenneet sopeuttamaan toimintamme vastaamaan vallitsevaa markkinatilannetta ja kehittämään merkittävästi erikoisajoneuvoliiketoimintaamme, toteaa toimitusjohtaja Petri Kananen.

SISU Polar -mallisto täyttää vaativien asiakkaiden tarpeet

Maamme poikkeukselliset olosuhteet ja niiden asettamat erityisvaatimukset ovat jatkuvasti ohjanneet yhtiön toimintaa kulkemaan teollisuudenalamme teknologisena edelläkävijänä, uusia innovaatioita kehittäen. Yhtiön omistajuuden paluu juurilleen, yksityiseksi, yrittäjävetoiseksi yritykseksi vuonna 2010, käynnisti yhtiön laajamittaisen kehitysohjelman tuottamaan Sisulle uusia, toisiaan tukevia liiketoimintoja sekä uuden SISU Polar-kuorma-automalliston.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Sisu Auton tuotteisto painottuu kaikkein raskaimpiin ja vaativimpiin käyttötehtäviin. Yhteistä SISU Polar-mallistolle on asiakaslähtöisyys, kustannustehokkaat tuotantoratkaisut sekä korkea tuotelaatu, joka varmistaa asiakkaalle erinomaisen käyttöasteen. SISU-ajoneuvojen luotettavuus perustuu jokaiseen käyttötehtävään tarkkaan suunnitellun runko- ja alustaratkaisun sekä tehtaalla valmiiksi tuotetun, asiakaskohtaisesti räätälöidyn käyttötehtävävarustelun yhdistelmään. Samalla jokainen tehdasvalmis SISU tulee yksityiskohtiaan myöten dokumentoitua huolto- ja varaosatoiminnan sujuvuuden varmistamiseksi.  

Sisu Auton ja Daimler AG:n yhteistyö täyttää kymmenen vuotta

- Vuonna 2010 käynnistyneen SISU Polar-malliston kehityksen lähtökohtana oli yhdistää Sisun perinteiset alustarakenne- ja käyttötehtävävahvuudet markkinoiden parhaisiin ajoneuvokomponentteihin. Tämän tavoitteen täyttymiseksi käynnistimme neuvottelut komponenttitoimituksista maailman suurimman kuorma-autovalmistajan, saksalaisen Daimler Truck AG:n kanssa saadaksemme käyttöön laajan, huippulaatuisen Mercedes-Benz-tuotteiston komponenttivalikoiman. Jo tässä vaiheessa tähtäimenä oli saada aikaan komponenttiyhteistyö, joka mahdollistaisi saman valmistajan komponenttitarjonnan kattaen myös muut, mahdolliset uudet SISU-tuotteet, kertoo yrittäjä Timo Korhonen.

- Sisun ajoneuvo-osaamisen Daimler Truck AG:n laadukkaisiin komponentteihin yhdistävä SISU Polar-mallisto kattaa nyt monipuolisesti raskaimpien käyttötehtävien tarpeet. Tuotteet ovat käytössä osoittautuneet sekä laadultaan että suorituskyvyltään markkinoiden ehdottomaksi huipuksi. Niiden positiiviset käyttökokemukset ovat vakuuttaneet asiakaskuntamme investointiensa kannattavuudesta ja johtaneet autokauppoihin myös näinä haastavina aikoina. Kasvanut tilauskantamme antaa meille nyt mahdollisuuden pitkäjänteiseen tuotannolliseen toimintaan, toteaa tuotantopäällikkö Teemu Puustinen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Sopimus komponenttitoimituksista allekirjoitettiin Sisu Auton ja Daimler Truck AG:n välillä loppuvuodesta 2010. Komponenttitoimituksia koskevan yhteistyön täyttäessä nyt kymmenen vuotta ja SISU Polar-malliston kokonaistuotantomäärän lähestyessä tuhatta ajoneuvoa, on yhteistoiminta laajentunut käsittämään myös sotilasajoneuvotuotteemme. Näistä ensimmäinen uusi tuote, SISU GTP perustuu ajoneuvotekniikaltaan Mercedes-Benzin Unimog- ja Zetros-tuotteiden komponentteihin.

- Kymmenen vuotta sitten käynnistynyt komponenttitoimituksia koskeva yhteistyö Sisu Auton kanssa merkitsi Daimler Truck AG:lle uutta avausta, jonka tavoitteena oli laajentaa yhtiön vankan ja syvällisen komponenttituotanto-osaamisen hyödyntämistä itsenäisenä liiketoimintana. Yhteistyön molemmille osapuolille toiminta kuluneen vuosikymmenen aikana on merkinnyt paljon työtä ja uusien asioiden oppimista. Yhtiöittemme kokoerosta huolimatta olemme kyenneet toimimaan hyvin yhdessä ja saavuttaneet korkean yhteistyön tason, jonka uskon myös jatkossa tuottavan hyviä tuloksia molemmille osapuolille, toteaa avainasiakaspäällikkö Thomas Schmid Daimler AG:n erikoisajoneuvoyksiköstä.     

- Yhteistyö Daimler Truck AG:n kanssa on sujunut näiden kuluneiden kymmenen vuoden ajan poikkeuksellisen hyvin. Olemme suunnitelleet Daimlerin tuella kolme kokonaista uutta tuoteperhettä ja ratkaisseet lukuisia teknisiä haasteita. Löydämme jatkuvasti lisää mahdollisuuksia kasvattaa ja laajentaa yhteistoimintaamme, kertoo operatiivinen johtaja Akseli Mylläri.

Sisu Auton uudet sotilasajoneuvot markkinoille

Samanaikaisesti kuorma-automyyntiä ja –tuotantoa koettelevien haasteiden vallitessa Sisu Auto on panostanut uuden sotilas- ja pelastusajoneuvon, SISU GTP:n tuotannon käynnistämiseen ja ensimmäisten toimitusprojektien toteutukseen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- SISU GTP-hanke on edennyt suunnitelmien mukaan, tavoitteena saavuttaa täysi sarjatuotantovalmius ensi vuoden kuluessa. Tätä haasteellista tavoitetta tukee vankasti Puolustusvoimien kesäkuussa tekemä esisarjan tilaus, jonka mukaisesti tulemme toimittamaan monipuolisesti varustellun kuuden ajoneuvon esisarjan kaikki ajoneuvot ensi vuonna. Esisarjan ensimmäiset ajoneuvot ovat edenneet tuotantoon, kertoo sotilasajoneuvoliiketoiminnasta vastaava johtaja Jyri Ahonen.  

SISU GTP:n markkinoinnin odotetaan tuottavan merkittäviä tuloksia jo ensi vuoden kuluessa ja johtavan suuriin toimitusmääriin tämän vuosikymmenen aikana. Ensimmäinen osoitus SISU GTP:n kyvykkyydestä saatiin jo v. 2018 sen tultua valituksi Latvian Armeijan ajoneuvohankintakilpailutuksen voittajaksi. Tämä suurhanke on viivästynyt hankkeesta tehtyjen valitusten vuoksi, mutta sen SISU GTP:lle tuottama positiivinen julkisuus sekä viime vuosina nopeasti heikentynyt Euroopan turvallisuustilanne, ovat aiheuttaneet ennen näkemätöntä kiinnostusta tätä monipuoliseen käyttöön soveltuvaa tuotettamme kohtaan.

Sisu Auton liiketoiminnan kehityshanke jatkuu

SISU Polar –malliston vakiinnutettua asemansa markkinoilla, muille valmistajille kohdennetun ajoneuvojen suunnittelupalveluliiketoiminnan osoittauduttua kannattavaksi liiketoiminnaksi ja nyt uuden SISU GTP-sotilasajoneuvotuotannon käynnistyttyä, on vuosikymmenen kestäneen yhtiön kehitysohjelman tuotteisiin kohdistuvat päätavoitteet saavutettu. Näiden lisäksi öljykentille toimitettavien, raskaiden SISU ETI-maastoajoneuvojen sekä kaivoskäyttöön tähtäävien, suuren kuorman kantavien SISU Polar Super –maansiirtoautojen tuotanto jatkuu ja näiden markkinointia tehostetaan edelleen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Sisu Auton kehitysohjelma on vaatinut raskaita ponnisteluja niin Sisu Auton henkilöstöltä kuin koko yhteistyöverkostoltamme ja myös suuria taloudellisia panostuksia hankkeeseen osallistuneilta yrityksiltä. Nyt pääpaino liiketoiminnassamme kohdistuu tuotteistomme markkinointiin ja myynnin kasvattamiseen tehtyjen panostusten hyödyntämiseksi, toteaa toimitusjohtaja Petri Kananen.