Kuljetus

Perheyritys Telvan toiminta kasvussa

Oy Telva Ab on perustettu vuonna 1936. Kevään 2018 aikana perheyrityksessä saatiin loppuun sukupolvenvaihdos, jolla omistus siirtyi kokonaisuudessaan Tapani ja Sabina Hollménille. Syyskuussa yritys tiedotti hankkineensa Five Watts Oy:n liiketoiminnan.

Oy Telva Ab sai sukupolven vaihdoksen valmiiksi alkuvuodesta 2018. Kahdeksan vuotta yrityksen palveluksessa työskennellyt toimitusjohtaja Tapani Hollmén ja nyt hallituksen puheenjohtajajuuden lisäksi hallintojohtajana työskentelevä Sabina Hollmén omistavat perheyrityksen nyt kahdestaan. 1936 Telvan perustanut Walter Berger oli Sabina Hollménin isoisän isä.

Sabina Hollménin isoisän isä perusti Oy Telva Ab:n yli 80 vuotta sitten. Yrityksen alkutaipaleella toiminta keskittyi moottoreiden ja veneiden maahantuontiin, valmistukseen ja myyntiin. 50-luvulta lähtien meridieselit ja teollisuusmoottorit ovat olleet tärkeä osa yrityksen toimintaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.