Tapahtumat

Oregon Logging Conference täytti 80 vuotta

Jo 80. kerran järjestetyt Oregonin Logging Conference ovat muodostuneet merkittäväksi Länsi-Amerikan metsäalan messuiksi. Kolmepäiväinen tapahtuma helmikuussa koostuu metsäkonenäyttelyn lisäksi asiantuntijaseminaareista ja työpajoista, erilaisista metsätyökalujen käyttökilpailuista, koko perheen sosiaalisista tapahtumista, sekä nyt ensimmäistä kertaa opiskelijoille suunnatusta metsäurapäivästä.

Tigercat 1185 on raskaan sarjan 8-pyöräinen harvesteri.

Huolimatta hyytävästä säästä Eugenen kaupungissa Lane Event Centeriin rakennetut messut kokosivat yli 6000 alan ammattilaista 37 osavaltiosta ja väkeä myös Australiasta, Kanadasta, Suomesta, Japanista, Uudesta Seelannista, Ruotsista ja Venäjältä. Messujen ilmapiiri on välitön ja kokoaa vuoristoisista metsistä alan yritykset sekä heidän perheet ja työntekijät yhteisen teeman alle. Ainoastaan ensimmäistä messupäivää edeltävän yön lumisade ja sen jälkeiset jäätävät tiekeliolosuhteet vaikuttivat koulujen sulkemiseen ja siten peruskoululaisten perinteiseen messukierroksen peruuntumiseen. Suomesta Eugeneen olivat saapuneet omia tuotteita esittelemään Ponsse Oyj, Japa – Laitilan Rautarakenne Oy ja Kone-Ketonen Oy.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.