Metsäteollisuus

Rauman sellutehdas vahvalla kehityspolulla

Metsä Groupin liikevaihto viime vuonna oli noin viisi miljardia euroa, ja se työllistää yli 9000 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa ja sen emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa. Maaliskuussa yhtiö järjesti medialle mahdollisuuden tutustua Rauman sellutehtaaseen. Päivän ohjelmaan kuului myös vierailu harvennuskohteessa Säkylässä, Köyliön kylässä.

Metsä Groupin toiminta jakaantuu viiteen yhtiöön. Metsä Forest on keskittynyt puunhankintaan ja metsäpalveluihin, Metsä Wood puutuotteisiin, Metsä Board kartonkiin ja Metsä Tissue pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Fibre puolestaan on johtava biotuotteiden, bioenergian ja sahatavaran valmistaja, jonka päätuotteita ovat pohjoisesta puusta valkaistut havu- ja koivusellut korkealaatuisen pehmo- ja painopaperin, erikoistuotteiden ja kartongin valmistukseen. Metsä Fibrellä on neljä sellutehdasta Suomessa ja seitsemän sahaa, joista kuusi Suomessa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.