Ajankohtaista

MTK ry: Metsätaloutta uhkaa katastrofi – hallituksen on kaadettava EU taksonomia

Valmistelussa oleva EU:n kestävän metsätalouden taksonomia uhkaa Suomen metsätaloutta ja keinoja hillitä ilmastonmuutosta. Taksonomian valmistelu etenee vaiheittain ja silmukkaa metsänomistajien kaulan ympärillä kiristetään jatkuvasti. Valmistelun vaikutuksia ei ole kerrottu julkisuuteen. Nyt käsittelyssä olevien ilmastokriteerien jälkeen vuorossa olevat ympäristökriteerit iskevät viimeisen naulan metsätalouden arkkuun, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

MTK pitää kestävän rahoituksen tavoitteina hyvinä. Ilmastoa ja luontoa pelastavien elinkeinojen tulee kuitenkin pärjätä rahoitusmarkkinoilla. Ymmärrys metsäsektorin mahdollisuuksista puuttuu kestävän rahoituksen valmistelussa, ja esillä olevat yksityiskohdat uhkaavat romuttaa suomalaisen metsätalouden edellytykset.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– On hyvin tärkeä huomata, että taksonomiavalmistelu on prosessi. Vaatimukset kiristyvät vaihe vaiheelta. Nyt päätöksenteossa olevat ilmastokriteerit ovat tuomassa metsänomistajille jo runsaasti yksityiskohtaista sääntelyä esimerkiksi metsäsuunnitelmapakon kautta. Varsinainen pommi kytee kuitenkin seuraavassa vaiheessa, jolloin ympäristökriteerit julkistetaan, huomauttaa Mäki-Hakola

Vaikka kestävä rahoitus on tarkoitettu finanssisektorille ja suurille yrityksille, on metsänomistajille valmisteilla hurjia velvoitteita. Luonnosten mukaan metsänomistajien tulisi jättää 20 prosenttia metsistään talouskäytön ulkopuolelle. Tämän omaisuuden arvo on 12 miljardia euroa. Lisäksi jäljelle jääviin 80 prosenttiin määrättäisiin esimerkiksi vesistöjen varsille 30-60 metrin suojakaistat. Hakkuissa tulisi jättää säästöpuiksi kymmenen prosenttia. Pelkästään tämän vaatimuksen arvo metsänomistajalle on vuodessa 200 miljoonaa euroa. Esitykset sisältävät lisäksi ekologisesti mahdottomia vaatimuksia esimerkiksi puulajisuhteissa.

– Metsänomistajat ovat osoittaneet panostavansa monimuotoisuuden tilaan jatkuvasti enemmän samalla kuitenkin turvaten perustan maallemme tärkeälle vientiteollisuudelle. EU:n aikeet vähentää metsien käyttöä ja metsien hoitoa romuttavat metsätalouden mahdollisuudet sekä vievät Suomelta välttämättömän työkalun taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Jos metsätalouden panostukset menetetään, menetämme metsien kasvukyvyn ja mahdollisuuden päästä eroon fossiilitaloudesta, huomauttaa Mäki-Hakola

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Suomen hallitukselta puuttuu edelleen kanta taksonomiaan.

Hallituksen on välittömästi tyrmättävä taksonomia ja tehtävä kaikkensa, että komissioin ideologinen uudistus pysähtyy, vaatii Mäki-Hakola.