Metsäkoneurakointi

Maailman ensimmäinen harvesteri löytyi ja päätyi lähes juurilleen

Maailman ensimmäisen ja vanhimman harvesterin titteliä on istutettu Sakari Pinomäen 70 –luvun alussa kehittämän PIKAnkin harteille. Nyt näyttää siltä, että tuo kunnia pitää antaa ison veden toiselle puolelle Yhdysvaltoihin. Nykytiedoilla maailman ensimmäisen harvesteri on Siiro. Se kehitettiin ja sitä valmistettiinkin muutama kappale jo 1960 –luvun puolivälissä.

Siiro
Lauri Ketosen kokoelmiin päätynyt Siiro -harvesteri on rakennettu vanhan Yhdysvaltaisen armeijan miehistönkuljetusvaunun M-60:n päälle.

Aivan kunniatta eivät Siironkaan kohdalla suomalaiset jää, sillä koneen kehittäjän, Nestor Siiron, sukujuuret päätyvät Suomeen ja Pohjanmaalle. Nyt yksi ensimmäisistä koneista on Suomessa. Lauri Ketonen onnistui pitkän salapoliisityön tuloksena jäljittämään yhden koneen ja sai hankittua sen täydentämään vanhojen metsäkoneidensa kokoelmaa. Muhkea kone palasi lähes sukujuurilleen, sillä Nestor Siiron suku on lähtöisin Isojoen Siironkylästä aivan Kristiinankaupungin kupeesta. Nestorin sukua vaikuttaa siellä edelleen, myös metsäalan urakoijina.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.