Metsäkoneurakointi

Hakkuupalvelu Lappalainen kevensi konekantaa– Riskejä pienemmiksi ja työnteko inhimillisemmäksi

Kiuruvetisellä Jussi Lappalaisella on takanaan neljännesvuosisata koneyrittäjyyttä. Tähän jaksoon mahtuu monenlaista keikausta, nousua ja laskua. Lappalainen pitää tärkeänä, että yrittäjä osaa reagoida valitseviin oloihin riittävän ripeästi. - Eihän kenelläkään mitään kristallipalloa ole, josta näkisi mitä on tulossa, mutta jotain sitä pitää maailmantilanteen muutoksien perusteella osata tehdä, jos meinaa alalla jatkaa, Lappalainen puntaroi.

Hakkuupalvelu Lappalainen
Aikaisemmin kolmella koneketjulla operoinut Hakkuupalvelu Lappalainen sopeutti toimintaansa konealan heikentyneen kannattavuuden ja kuljettajapulan takia. Noin pari vuotta vanhat Komatsun moto ja ajokone saivat pidemmät siirrot Saksan leimikoille.

Alkuvuodesta Lappalainen luopui yhdestä koneketjusta, vaikka luvassa oli aiempaa isompi sopimus. Koronan, ja etenkin Venäjän hyökkäyspolitiikan myötä, ketjun myynti tuntuu nyt erittäin onnistuneelta ratkaisulta. Uusien koneiden pitkät toimitusajat ovat lisänneet vähän ajettujen koneiden kysyntää eteläisemmässä Euroopassa. Lappalaisen puolitoistavuotta vanha moto ja pari vuotta työssä ollut ajokone päätyivät saksalaisten käyttöön.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.