Tapahtumat

MaatalousKonemessut 2022 ensi lokakuussa Helsingissä

MaatalousKonemessut
MaatalousKonemessut järjestettiin edellisen kerran Helsingin Messukeskuksessa vuonna 2018.

Suomen suurin ja tärkein maatalousalan sisätapahtuma MaatalousKonemessut päästään järjestämään ensi syksynä 13. – 15.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma piti järjestää jo vuonna 2020, mutta toisin kävi. Vuoden 2020 osastovaraukset ovat siirtyneet tulevaan tapahtumaan ja yrityksillä on ollut hyvin aikaa valmistautua tapahtumaan. Messuille osallistuu yli 350 yritystä.

MaatalousKonemessut esittelee isosti maa- ja metsätalouden koneet, laitteet ja palvelut. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin onnistuneesti ensimmäistä kertaa vuonna 2018 ja silloin messuilla vieraili 16 800 maatalousalan ammattilaista.

- Tänä vuonna tapahtuma on lisähallien myötä pystynyt laajentumaan entisestään karja- ja metsätalouteen, joten uskomme messujen kiinnostavuuden kasvavan, kertoo Leo Potkonen Messukeskuksesta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Innolla odotamme tulevia kohtaamisia ja uusien koneiden esittelyjä. Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon, joten uutta näytettävää on. Kotimaisen maatalouden tärkeys korostuu myös nyt entistä vahvemmin. Suomi tarvitsee suomalaista maaseutua.

Tapahtuman ohjelman tuottaa ProAgria alan merkittävimpien järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Messukeskus järjestää MaatalousKonemessut yhteistyökumppaneinaan AGCO Suomi, Agritek, Hankkija, Lantmännen Agro, NHK-keskus, ProAgria ja Turun Konekeskus. MaatalousKonemessut 2022 järjestetään 13. – 15.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa.