Tapahtumat

Vastuullisuus näkyy Maxpo 2022-messuilla

maxpo

Suomen suurimmille maarakennus- ja ympäristökoneiden Maxpo-messuille osallistuu ennätysmäärä yli 300 yritystä. Käytössä on 50 000 neliötä, mikä vastaa yli kahdeksaa jalkapallokenttää. Maxpo järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019, kolme vuotta sitten. Nyt näytettävää ja kerrottavaa on paljon. Vastuullisuus huomioidaan alalla niin laitetoimittajien teknologiakehityksessä kuin kestävän infran rakentamisessa. Maxpo-messut järjestetään 5.–7.5.2022 Hyvinkään lentokentällä.

Messukeskus järjestää Maxpo-messut Rakennuskonealan näyttely-yhdistyksen toimeksiannosta. Osastoilla esitellään koneita työnäytöksissä ja kerrotaan myös alan vastuullisuudesta. Rakennuskonealan näyttely-yhdistyksen ja Maxpo 2022 kehitysryhmän puheenjohtaja Tomi Veijalainen odottaa innolla tapahtumaa.

- Maxpo on ensimmäinen iso maarakennus- ja ympäristökoneiden tapahtuma moneen vuoteen. Yrityksiä on tänä vuonna mukana enemmän kuin koskaan. Ilahduttavasti erityisesti vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys näkyy useilla osastoilla. Sähkökäyttö lisääntyy nyt varsinkin pienemmissä koneluokissa ja sähkökoneita on esillä useilta valmistajilta.

Vastuullista teknologiaa ja infra-rakentamista

Laitetoimittajat ottavat huomioon entistä tarkemmin globaalit ilmastotavoitteet ja päästömääräykset.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tulevaisuuden ratkaisujen keskiössä ovat erityisesti automaatio, digitalisaatio ja sähköistyminen, jotka parantavat toimintojen tehokkuutta ja tuottavuutta samalla, kun ne vastaavat tiukentuneisiin turvallisuus- ja ympäristövaatimuksiin, kertoo Sustainability and Compliance Lead Vesa Juusela Sandvikilta.

- Vastuullisuus on tärkeää läpi arvoketjun, ja teollisuudenalan toimittajana me olemme sitoutuneet kehittämään kestävän kehityksen mukaisia teknologiaratkaisuja. Yhteistyömme Suomessa johtavien tutkimuslaitosten, asiantuntijoiden ja yliopistojen kanssa tukee uusien, globaalisti skaalautuvien teknologioiden innovointia. Panostamme merkittävästi omaan vastuulliseen toimintaamme, ja tavoitteenamme on esimerkiksi puolittaa hiilidioksidipäästömme vuoteen 2030 mennessä.

Infra-alalla ollaan tekemässä vihreää loikkaa. Nyt on aika rakentaa pohja tulevaisuuden kestävällä liikkumiselle ja laajemminkin verkostoille.

- Painopiste tulee siirtää yksittäisistä toimista nyt infran koko elinkaareen ja arvoketjun kestävyyteen, jossa otetaan huomioon ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen näkökulma, kertoo johtaja Juha Laurila Infra ry:stä.

Maarakennusalan vastuullisuus laitetoimittajan ja infra-alan näkökulmasta on esillä Maxpo-messujen tiedotustilaisuudessa 5.5. klo 9.30 Hyvinkään lentokentällä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Suomen suurin maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo järjestetään 19. kerran torstaista lauantaihin 5.–7.5.2022 Hyvinkään lentokentällä.
Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Maxpo-messut järjestää Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta.

  • Maxpo 2022 -messut: to-pe 5.–6.5. klo 9–17 ja la 7.5. klo 9–16.
  • Hyvinkään lentokenttä, Lentokentäntie 50.
  • Sisäänkäynti Maxpo-messuille Pohjoisen kehätien kautta.
  • Pysäköinti on maksuton.