Metsäkoneurakointi

Roope Tonteri: Kun joutenolo ei kiinnosta

Valkealan Miettulassa varttunut Roope Tonteri on talviurheilua seuranneille varsin tuttu nimi. Iloinen nuorukainen voitti lumilautailu-urallaan peräti kolme maailmanmestaruutta ja yhden hopean. Tonterilla on myös Suomen mestaruus rullalautailussa. Urheilutoimittajat ovat valinneet Tonterin kaksi kertaa vuoden suomalaiseksi lumilautailijaksi.

Roope Tonteri
Työtä suomalaismetsissä on ylin kyllin ja etenkin harvennuspuu pitäisi saada nykyistä paremmin liikkeelle. Olisikohan Malwa minulle sopiva kone, Roope Tonteri pohtii.

Menestyminen maailman rinteissä ja hyppyreissä toi Tonterille myös taloudellista hyötyä. Jo uran alkuvaiheessa Tonterille oli selvänä se, ettei lumilautailua voi jatkaa kovin pitkään. Palkintorahoille olisi löydettävä kunnollinen sijoituskohde, joka turvaisi elannon aktiiviuraan päätyttyä. Jotkut kisakaverit sijoittivat rahojaan osakkeisiin, mutta Tonterille se olisi ollut liian passiivista. Joutenolo ei tunnu miestä kiinnostavan pätkäkään.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.