Metsäteollisuus

Stora Enson toiminta Suomessa käynnistyi 16.11.1872 Kotkan sahasta

Pakkauksia Lahdessa vuonna 1961

Yhtiön Suomen 150-vuotisjuhlavuonna on julkistettu tai valmistunut investointeja Suomeen yli 1,2 miljardin euron arvosta. Juhlavuotta on vietetty paikallisesti ja tuotu esiin erilaisin viestinnän keinoin. Tehtaiden avoimien ovien päiviä on järjestetty yhtiön syntysijoilla Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

Tänään 150 vuotta sitten käynnistyi Gutzeit & Co:n Norjan saha Kotkassa, joka oli Suomen suurin ja modernein, ympäri vuoden käyvä höyrysaha. Siitä alkoi Stora Enson historia Suomessa, jota juhlistetaan 16. marraskuuta 11 tehdaspaikkakunnalla ja yli 80 puunhankinnan toimistossa ympäri maata.

Metsäteollisuuden läpimurto Suomessa 1870-luvulta lähtien toi puulle ennennäkemättömän arvon. Sahateollisuuden lisäksi myös muuta runko-osaa eli kuitupuuta opittiin jalostamaan jo 1900-luvun alussa selluksi, kartongiksi ja paperiksi. Moni maaseudun kivinavetta rakennettiinkin joko metsärahoilla tai metsätöiden tuomilla lisätuloilla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Gutzeit & Co, 1920-luvulta Enso-Gutzeit Osakeyhtiö, oli 1900-luvun alussa hankitulla metsäomaisuudellaan Suomen suurin yksityinen metsänomistaja ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Jo ennen valtakunnallista Suomen metsien inventoinnin aloittamista yhtiön puolen miljoonan hehtaarin metsät inventoitiin. Vuonna 1915 saatu tulos oli helpottava: yhtiön metsät olivat hyvässä kunnossa, niitä hoidettiin ammattimaisesti eikä liikahakkuita ollut. Tänä päivänä metsien hyvän ja oikea-aikaisen hoidon lisäksi monimuotoisuuden vaaliminen ja lisääminen on ensiarvoisen tärkeää.

- Yhtiö on uusiutunut moneen kertaan 150 vuoden aikana globaalien megatrendien ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Muutosmatkamme uusiutuvien tuotteiden yhtiöksi on loppusuoralla, ja uudet innovaatiot, kuten uusiutuvat ja kierrätettävät pakkausratkaisut, puurakentaminen ja ligniinin hyödyntäminen akkumateriaaleiksi siivittävät meitä kohti seuraavaa 150 vuotta, toteaa Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi.

150 vuoden innovaatioita juhlistettu ympäri vuoden

Yhtiön merkkivuonna juhlitaan myös Anjalankosken tehtaiden 150 vuotta Kymenlaaksossa sekä Veitsiluodon sahan 100-vuotista historiaa. Imatran, Anjalankosken sekä Sunilan tehtaiden avoimien ovien päivillä on esitelty muun muassa viimeisimpiä innovaatioita tuhatpäiselle yleisölle.

Yhtiön juhlavuonna on julkistettu tai valmistunut investointeja Suomeen yli 1,2 miljardin euron arvosta. Muun muassa Anjalaan, Inkeroisiin, Imatralle, Kristiinankaupunkiin, Lahteen, Uimaharjuun ja Varkauteen panostetaan yhteensä yli 200 miljoonalla eurolla, ja lokakuussa ilmoitettiin peräti miljardin euron investoinnista Ouluun.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tänään puupohjaiset innovaatiot ovat entistäkin tärkeämpiä, koska uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita tarvitaan korvaamaan uusiutumattomia materiaaleja ja torjumaan ilmastonmuutosta. Ne tarjoavat ratkaisuja ilmastonmuutokseen, edistävät positiivisia ympäristövaikutuksia ja auttavat asiakkaitamme tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. Uusiutuva tulevaisuus kasvaa metsässä, Parvi sanoo.