Metsäkoneurakointi

Metsäkonetilastot 2022 - historiallinen markkinaosuus

Vuoden 2022 metsäkonemyynti saavutti aivan kohtuullisen tason, vaikka komponenttipula hidasti toimituksia. Ehkä pahiten komponenttipula vaivasi Komatsua, sillä se hidasti myös Uumajan uuden metsäkonetehtaan ylösajoa. Tämä nähtiin loppuvuodesta, kun pääsimme tutustumaan uuteen tehtaaseen. Alueella oli kymmenittäin valmiin näköisiä metsäkoneita, joista kuitenkin puuttui jokin osa, jotta ne voitaisiin toimittaa asiakkaille.

Ponsse Scorpion
Metsätransin metsäkonetilastot tehdään vuodenvaihteen metsäkonekantatilaston perusteella. Verrattuna kuukausittain tehtäviin ensirekisteröinteihin luvuissa saattaa olla hieman eroja. Koneita voidaan vuoden mittaan myydä eteenpäin, niitä voi tuhoutua jne. Tällä tavalla saadaan tarkin selvitys vuosittaisesta konekannan kehityksestä. Kuva: Ponsse Oyj

Viime vuonna rekisteröitiin yhteensä 481 metsäkonetta. Tämä oli reilut kolme prosenttia suurempi lukema kuin edellisen vuoden 463 konetta. Metsätrans on koostanut metsäkonetilastoja yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja nyt ensimmäistä kertaa yhden valmistajan markkinaosuus oli yli 50 prosenttia. Ponssen 250 konetta nosti sen markkinaosuuden historialliseen 52,3 prosenttiin. Osuus oli yli 50 prosenttia niin harvestereissa kuin kuormatraktoreissakin.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.