Kuljetus

Scania Suomen talousjohtajaksi Jussi Korkeamäki

Scania Suomen pitkäaikainen talousjohtaja Jukka Tiusanen luovutti yhtiön talousosaston valtikan uudelle johtajalle 1.12.2023. Tiusanen on siirtymässä pian eläkkeelle, hänen pitkä uransa Scania Suomen talousjohtajana alkoi jo vuoden 2008 alussa.

Jukka Tiusanen, Jussi Korkeamäki
Scania Suomen kassakaapin avain vaihtoi omistajaa. 15 vuotta talousosastoa luotsannut Jukka Tiusanen (vas) luovutti avaimen uudelle talousjohtajalle Jussi Korkeamäelle.

Jukka Tiusanen on luotsannut Scania Suomen taloutta 15-vuotisen uransa ajan vakaasti ja luotettavasti. Yritys on menestynyt taloudellisesti hyvin ja siihen oma tärkeä ansionsa on pätevällä talouden johtamisella. Tiusasen uran aikana yritys on kehittynyt ja paljon muutoksia on matkan varrella ehtinyt tapahtua. - Raportointi on paljon muuttunut ja on tullut paljon myös uusia toimintaohjeita. Yhä suurempi osa työstä on hallintoa koskien toimittajien ja asiakkaiden perustietojen sekä toiminnan laillisuuden tarkastuksia. Myös raportoinnin taso ja nopeus on parantunut huomattavasti, kertoo Jukka Tiusanen.

Uutena talousjohtaja aloitti 1.12.2023 Jussi Korkeamäki. Korkeamäki on autoalalla tuttu henkilö rahoitusyhtiö Scania Finans AB:n maajohtajana ja uuteen tehtäväänsä hän suhtautuu varsin luottavaisena.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Rauhallisella ja hyvällä mielellä aloitetaan. Jukka tiiminsä kanssa on rakentanut hyvän pohjan ja tähän on mukava päästä mukaan, kiittelee Korkeamäki.

Scania on muuttunut vuosien varrella paljon ja tulee varmasti myös tulevaisuudessa muuttumaan. Scanian tulevaisuuteen Korkeamäki suhtautuu kuitenkin luottamuksella.

- Haasteena tulevaisuudessa varmasti tulee olemaan se, että pystymme vastaamaan lisääntyvään hallinnon ja raportoinnin määrään, ja kuitenkin samalla enenevissä määrin toimimaan myös myynnin, ja itse liiketoiminnan kehittämisen tukena. Liikenteen sähköistyminen ja autokaupan muuttuminen tuo varmasti muutoksia yhtiöön myös talouden näkökulmasta. Scania Suomi on kuitenkin hieno ja vahva yhtiö, jossa on mahtavan hyvä joukkuehenki ja sopivan rento ote. Tehdään asiat tosissaan, mutta ei liian vakavana.

Jussi Korkeamäki