Metsäkoneurakointi

Nisula Forest Oy kasvaa vientimarkkinoilla

Nisula Forest Oy on vuonna 1978 perustettu Seppo ja Ali Nisulan yritys, joka alkuun keskittyi koneelliseen puunkorjuuseen. Nisulan tilalla oli Valmet 702, jonka veljekset katsoivat sopivaksi aihioksi ajokoneelle. Parhaillaan omia koneita oli urakointikäytössä kymmenen, ja sittemmin toiminta onkin keskittynyt laitevalmistukseen. Oman jälleenmyyntiverkoston rakentuminen alkoi parikymmentä vuotta sitten, ja viime vuosina vauhti maailmalla on vain kiihtynyt.

Ponsse Buffalo kuormatraktorilla Nisula 435C kombikouralla
Ponsse Buffalo ja tehdasasennettu Nisula 425C-combikoura lähdössä Jämsän Hallista Ruotsiin.

Kehityksen on mahdollistanut Jämsän Hallissa sijaitsevat uudistuneet toimitilat. – Uusi tehdas tarkoitti tuotteille parempaa saatavuutta. Nisulan tuotteet valmistetaan nyt ja tulevaisuudessa miltei kokonaan omissa tiloissa, joka mahdollistaa erinomaisen laadunvalvonnan, myynti- ja markkinointijohtaja Timo Savornin kertoo.

Savornin arvio suosion kasvun vientimaissa johtuvan ennen kaikkea tuotteiden laadusta, mutta taustalla on myös kovaa työtä ja panostusta palveluun. - Olemme viettäneet paljon aikaa ulkomailla kouluttamassa ja tukemassa meidän uusia jälleenmyyjiämme, jotta he pystyisivät antamaan parhaan mahdollisien asiakastuen uusilla sekä nykyisillä markkinoilla.

Nisula 555H, Timo Savornin
Nisula 555H ja Timo Savornin ILA Loggins show`ssa Kamloopsissa, Brittiläisessä Kolumbiassa. Kanada on yksi Nisulalle merkittävimpiä vientimarkkinoita.

Tärkeimpiä markkina-alueita yritykselle ovat Skandinavian ohella Kanada, Japani, Brasilia ja Keski-Eurooppa. -Jokaisessa maassa markkinat ovat erilaiset ja niin ovat asiakkaidemme tarpeetkin. Nopea reagointi ja tuotteiden jatkuva kehitys on tärkeää, ja siksi suora palaute kentältä auttaa parhaiten tuotteiden ja palveluidemme parantamisessa, Savornin jatkaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Koneiden ostohinnat ja niitten käyttökustannukset ovat korkeita, joten käyttöasteen on oltava korkea, jotta asiakas pärjää. Tarvitaan siis vahvaa teknistä tukea, ketterää reagointikykyä ja varaosien nopeaa saatavuutta.

Nisula 425H
Nisula 425H Yhdysvaltojen Washingtonissa metsäpalojen torjuntatyössä. Ymmärrys harvennushakkuiden eduista on kasvanut myös Pohjois-Amerikassa.

Työtavat muuttuvat Kanadassa

Pitkään piinanneet hyönteistuhot sekä laajat metsäpalot ovat pakottaneet sahateollisuuden vähentämään tuotantoa Länsi-Kanadassa sekä Itä-Kanadassa. Vuonna 2023 palot ylittivät jo 18.5 miljoona hehtaaria. Tavoitteena on korvata osittain avohakkuut harvennushakkuilla niissä maastoissa, joissa se on mahdollista, jotta metsäalan työllisyys pysyisi ennallaan.

- Oikealla kalustolla ja harvennustekniikoilla hakkuujälki pysyy hyvänä, mikä on erinomainen argumentti monimuotoisuuden ja virkistyskäytön erityiskohteilla, kuten luonnonpuistoissa, joissa on ollut esimerkiksi hyönteistuhoja, työn puolesta paljon Kanadassa reissannut Savornin tietää.

Nisula 755X, Kobelco kaivinkone
Nisula 755X Japanissa Kobelcon parina.

- Harvennushakkuista on myös muita etuja Brittiläisessä Kolumbiassa. Oikein toteutetuilla harvennuksilla voidaan ehkäistä metsäpaloja, kun alle jääneet puut poistetaan. Näin myöskään parempilaatuisen puuston ei tarvitse kasvukaudella kilpailla ravinteista alikasvoksen kanssa, Timo Savornin päättää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kun pienestä keskisuomalaisesta kylästä ponnistetaan maailman markkinoille, markkinointi on merkittävässä roolissa. Nisula Forestilla sosiaalinen media on kasvanut vahvaksi, ja esimerkiksi yrityksen YouTube-kanava ylitti jo 100 000 seuraajan rajan. Se on moninkertainen määrä moneen suurempaankin valmistajaan verrattuna.

puuauto Thaimaassa
Eucaa matkalle tehtaalle Thaimaassa.