Metsäkoneurakointi

2023 metsäkoneita rekisteröitiin peräti 639, Ponssen markkinaosuus kasvoi jälleen

Metsäkoneiden ensirekisteröintejä tehtiin viime vuoden aikana Suomessa peräti 639 kappaletta. Näistä harvestereita oli 339 ja kuormatraktoreita tasan 300. Ponssen asema markkinajohtajana vahvistui entisestään. Osuus kaikista rekisteröinneistä oli lähes 55 prosenttia ja harvestereista vieläkin korkeampi, yli 58 prosenttia.

Ponsse Scorpion

Tuttuun tapaan John Deere oli yhtä selvä kakkonen molemmissa kategorioissa ja Komatsu kolmonen. Kolmen valtamerkin osuus kaikista rekisteröinneistä oli lähes 95 prosenttia. Harvestereissa Komatsujen osuus oli hieman suurempi kuin kaikissa koneissa, John Deerellä taas harvestereiden markkinaosuus oli korkeampi.

metsäkoneiden ensirekisteröinnit Suomessa 2023

Ensirekisteröintitilasto kertoo nimensä mukaisesti viime vuonna ensirekisteröityjen koneiden määrän ja markkinaosuudet. Tilasto ei kuitenkaan yksiselitteisesti anna tietoa siitä, paljonko Suomen metsiin on uusia koneita vuoden aikana tullut. Tähän on useampiakin syitä. Koneita saattaa vuoden mittaan tuhoutua ja näin myös poistua rekisteristä. Vähän käytettyjä koneita myös myydään muualle Eurooppaan, missä uusien koneiden hankintahinnat ovat korkeampia kuin Suomessa. Lisäksi kaikkien pienempien valmistajien koneita ei rekisteröidä lainkaan, ja ainakin yksi valmistaja tekee ensirekisteröintejä Suomessa myös ulkomaille meneville koneille, koska se helpottaa vientiasiakirjojen laadintaa. Tästä syystä Metsätrans-lehti tekee perinteiset tilastonsa metsäkoneiden ja puuautojen kannan perusteella, vain näin saadaan luotettavat ja vertailukelpoiset tulokset käytössä olevien koneiden ja puuautojen määristä Suomessa. Nämä tilastot julkaistaan painetussa lehdessä joka ilmestyy 1.3.2024 sekä verkkosivuillamme jo ennen sitä.

Metsätrans 1/2024