Turvekuskeista puuautoilijoiksi
Kälviäläinen Henri Hilli ja toholampilainen Teemu Saarinen tutustuivat keskipohjanmaalaisissa firmoissa turvetta ajaessaan. Jonkun työvuoron aikana syntyi kuningasidea oman yrityksen perustamisesta ja näin sai alkunsa Hilli & Saarinen Oy vuonna 2011. Ensimmäisellä hakeautolla ajettiin alihankintana kolme vuotta, kunnes oli ensimmäisen laajennuksen aikana. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, kalustomäärä on kasvanut jo kymmeneen. Näistä puolet on hakkeen, ja toinen puoli raakapuun ajossa.
Puunajo tuli kuvioihin mukaan ensimmäisen laajennuksen yhteydessä, kun Hilli ja Saarinen ostivat Kuljetusliike M. Peltola Oy:lta toisen hakeauton ja kaikki kolme pölliautoa. Pari vuotta sitten kaupat tehtiin koko kuljetusliikkeestä, jolloin heille siirtyivät loputkin kalustosta sekä halli. Yritys oli pitkältä ajalta tuttu, Teemu Saarisen työskenneltyä siellä vuodesta 2003 alkaen.
Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!
Kokeile 30 päivää maksuttatai
Kirjaudu sisäänMetsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.