Puutavara-autoilu

11 nosturia, 8 puuautoa ja perävaunua - QTeamin ensimmäinen yhteishankinta

QTeam-verkoston tarkoituksena on toiminnan alkumetreistä lähtien ollut jäsenyritysten kilpailukyvyn parantaminen. Idea yhteishankinnasta lähti viriämään QTeam Systems Oy:n toimitusjohtajan Pasi Korhosen ajatuksissa, kun verkoston ohjausryhmässä asia oli usein ollut pöydällä. Monille jäsenyrityksille uuden kaluston hankinta tuntui olevan ajankohtaista. Tuumasta toimeen, ja lopputuloksena syntyivät kaupat 11 Keslan puutavaranosturista, kahdeksasta Volvon puutavara-autosta sekä kahdeksasta Jykin perävaunusta. Yhteishankintaan osallistui 15 QTeam-verkoston jäsenyritystä.

− ­Kerättiin porukka, joka oli kiinnostunut ja sitoutunut yhteishankintaan. Tämän jälkeen kartoitettiin yritysten tarve ja suunniteltiin yhdessä tarjouspyynnöt. Vertailujen, täydennyspyyntöjen ja muutaman kokoontumisen jälkeen päätettiin, keneltä hankinnat tehdään, Pasi kuvaa taustalla olevaa kilpailutusprosessia.­­

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Keslan nosturi aloitti yhteishankinnan toimitusten sarjan

Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla puutavaraa ajava Kuljetus Strandman Oy on yksi QTeam-verkoston yhteishankintaan osallistuneista yrityksistä. Yrityksellä on ajossa yhteensä kuusi autoa. Lisäksi yrittäjä Jarno Strandmanilla on puunkorjuualan yritys.

− Kuljettajien toiveita kuunnellaan ja yhdessä mietitään, millaista kalustoa halutaan. Lisäksi vaivattoman jälkimarkkinoinnin merkitys korostuu – huollon on hyvä löytyä läheltä ja varaosien toimitusten on pelattava, kertaa Jarno hankintapäätökseen vaikuttaneita tekijöitä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kesla 2112T-nosturin toimitus ja asennus osui yrityksen kohdalle ensimmäisenä. Nyt toimitettu nosturi on suorapuominen ja ohjaukseltaan mekaaninen. Erillinen erikoisleveä tukijalkapalkisto tuo vakautta nosturiin. Paksut tukijalkasylinterit ovat pitkällä iskulla, joten jatkopaloja ei tarvita. Korkealla pilarilla on hyvä lastata ja lisäksi Tamtronin langaton venymäliuskavaaka löytyy nosturista uutuutena. Langaton yhteys toimii sekä näytön ja riipukkeen että näytön ja pilvipalvelun välillä.

Puutavara-auton kuljettaja Juha Pennanen on työskennellyt vuodesta 2015 lähtien Kuljetus Strandmanilla.

− Alkaahan tässä jo pieni näppituntuma olla, 12 vuotta puutavara-autoa ajanut Juha naurahtaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kokemusta kun on kertynyt, niin uuden kaluston ominaisuuksia osaa arvostaa.

− Nosturi on puutavarahommassa tärkein työkalu, joten sen on oltava kunnossa. Uuden nosturin viilennin on uutta – kelpaa näillä helteilläkin puuta ajella, Juha sanoo.

Myynti ja asennus yhden luukun periaatteella

Tero Toivanen on työskennellyt Keslan tuotteiden parissa vuodesta 1997 alkaen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

− Vuonna 2003 siirryin huoltoyrittäjäksi ja vuodesta 2018 aloin toimia myös Keslan sopimusmyyjänä – asiakkaiden pyynnöstä, Tero kuvaa työuransa kulkua.

Yhteishankinnan alkumetreillä Tero kertoo miettineensä, että kuinkahan tässä mahtaa käydä. Vastaavaa kun ei ole aiemmin nähty! Kuukauden päivät kilpailutusprosessi kesti ja vääntöäkin riitti, mutta kokemus oli mitä parhain. Kun päästiin tapaamaan kasvotusten, niin alkoivat asiat lutviutua.

− Kivaa ja opettavaista. Jäi huippufiilis!

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Samalla aukeni kerralla myös useampia uusia asiakassuhteita. Ensimmäinen nosturitoimitus on nyt takana päin. Viimeisen yhteishankintaan kuuluvan nosturin toimitus ja asennus menee ensi vuoden puolelle.

Asennusten ja huoltojen osalta Teron yritys Erätaito tekee yhteistyötä nurmeslaisen Huolto-osapiste Oy:n kanssa. Huolto-osapisteen uusilta halleilta aukeaa vaikuttava näkymä metsäiseen vaaramaisemaan – mikäs sen osuvampi maisema metsäkoneiden ja puuautojen asennuksille ja huolloille.