Puutavara-autoilu

Alemman tieverkon kunto murheena Etelä-Savossa

Sulkavalaiselle Jussi Virralle on ollut aivan pienestä pitäen selvää, että puita hän tulee ajamaan. Nyt kun vuoden päästä mittariin tulee 50 vuotta, niin jonkin verran sitä on jo ehtinyt tehdäkin. Itse työtä mies pitää edelleen maailman parhaana hommana, mutta tiestön kuntoa heidän ajoalueellaan surkeana. – Kyseessä on ennen kaikkea liikenneturvallisuuden ongelma ja stressitekijä kaikille tiellä liikkujille, Virta painottaa.

Jussi Virta, Puukuljetus Virta Oy
Jussi Virta kertoo lähteneensä yrittäjäksi tyhjän päältä, vain vanhat verot niskassaan. – Tässä on kuitenkin kannettu yhteiskuntavastuuta, maksettu velkaa ja veroja siitä ilosta, että saa näitä meidän huippuhyviä teitä täällä käyttää, mies toteaa sarkastisesti. Kovalla työllä yritys on nyt vakavarainen. – Ainoa pääoma oli alkuun oma aika, ja sitä on revitty liikaa mm. unesta tinkimällä. Talokin rakennettiin 150 prosenttisella lainalla, ja sitä vastaan sai sitten puuauton ostettua.

Jussi Virran tie puuauton rattiin on se perinteinen. Kun isä ajoi, niin poikakin halusi. Toisinkin olisi voinut käydä, sillä kolmesta veljeksestä nuorin on lentokonehommissa ja vanhin oopperalaulajana Napolissa. – Itse olen laulanut vain kerran elämässäni karaokessa, kyllä minäkin nuotissa pysyn, mutta esiintyminen ei ole ikinä houkutellut, Jussi naurahtaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.