Metsäkoneurakointi

Kanada kutsuu konemiehiä

Suomi ei ole ainoa maa maailmassa, jossa osaavista metsäkonekuskeista ja puuauton kuljettajista on jatkuvasti pulaa. Kanadan suurimpiin metsänomistajiin lukeutuva, vuonna 1882 perustettu J. D. Irving Limited on jo muutaman vuoden ajan pestannut kuskeja muun muassa Suomesta. Viimeisimmät rekrytointitapahtumat järjestettiin huhtikuun ensimmäisellä viikolla Joensuussa, Kuopiossa ja Mikkelissä.

Brittiläinen Kolumbia
Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadan itäosista alkunsa saava Yukon-joki on kuuluisa muun muassa Klondiken kultaryntäyksen ajoilta.

Lähes kahdeksan miljardin Kanadan taalan liikevaihtoa tekevä monialayritys on vahvassa kasvussa ja kasvun esteenä tuntuu olevan jatkuva puute osaavista ammattilaisista. Irvingin harjoittama työvoiman pestaaminen on pysyväisluonteista. Yrityksen metsäbisnes kasvaa muiden segmenttien ohella voimakkaasti ja Kanadassa on havaittu suomalaisten taito niin metsäkoneiden valmistamisessa kuin niiden käytössäkin erinomaiseksi. Suomalaisten osaaminen on juuri sitä, mitä Irving Woodlands savotoilleen haluaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.