Metsäkoneurakointi

Hannu Saari: Käytetyillä koneilla puuta pinoon jo 54 vuotta

Sastamalan Kivijärvellä asuvalla, vuonna 1948 syntyneellä Hannu Saarella on varsin mittava kokemus puunajosta. Nuorukaisena tukit siirtyivät traktoripelillä suoraan kannolta sahalle. Vuonna 1970 Saari pääsi tuliterän ja ihan oikean ajokoneen kuljettajaksi. - Pourun Lasse hankki Kyttälän Sahan ajoja varten uuden BM Volvo SM 661:n eli Ison Nallen. Se onkin sitten ensimmäinen ja viimeinen ajokone, jonka olen saanut käyttööni uutena, Saari kertoo.

Hannu Saari
Hannu Saarelle tuli lokakuussa 54 vuotta täyteen ajokoneen kuljettajana ja yrittäjänä.

Loikka maataloustraktorista Ison Nallen ohjaimiin oli todella suuri. Hydrauliikka, kantavuus ja maastokelpoisuus olivat aivan eri luokkaa. Ison Nallen ohjaimissa vierähti talvi. Sen jälkeen vuorossa oli useamman eri yrittäjän koneita, pääasiassa Lokomon Lokkereita, Apinahäkkejä, 925 ja viimeksi 928-malli.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.