SKAL: Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä - kuljetusala on nuorelle takuuvarma työpaikka
Nuorten yrittäjyysaikeet ovat olleet viime vuosina korkealla tasolla. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala korostaa, että kuljetusala tarjoaa nuorille yrittäjille merkityksellisen ja takuuvarman työpaikan, jota ilman Suomen talous ei voi kukoistaa. Kujala puhui aiheesta Power Truck Show’n Lisää nuoria kuljetusalalle-seminaarissa Härmässä 9.8.2024.
Yrittäjyys kiinnostaa nuoria nyt enemmän kuin koskaan. Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin tuore tulevaisuusraportin mukaan lähes puolet (45 %) nuorista voisi toimia yrittäjänä. (v. 2023 40 %, v. 2022 32%).
SKAL painottaa kuljetus- ja logistiikka-alan merkitystä, kun nuoret pohtivat tulevaisuuden vaihtoehtoja.
– Alalla pääsee tekemään todella merkityksellistä työtä. Mikäli kumipyörät pysähtyvät, myös muut toimialat kärsivät. Kun Suomi on kilpailukykyinen, meillä on töitä ja hyvinvointia, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Ala tarjoaa takuuvarman tulevaisuuden: suuret ikäluokat eläköityvät, mutta kuljetettavan tavaran määrä ei vähene. Yrittäjien ikärakenne on kehityksessä merkittävä tekijä.
Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy– Uudet yrittäjät kehittävät markkinaa ja ylläpitävät kilpailua. On siis tärkeää, että uusia yrityksiä syntyy ja olemassa olevat yritykset siirtyvät eteenpäin uusille omistajille, sanoo Kujala.
– Hyvillä pohjatiedoilla, oikealla asenteella ja riittävällä ahkeruudella menestymiseen on täydet mahdollisuudet. Kaikista ei tarvitse olla kuitenkaan yrittäjäksi: kuljetusalan yritykset tarvitsevat myös osaavia työntekijöitä, kuljetusyrittäjä ja SKALin nuorten verkoston puheenjohtaja Kari Venäläinen jatkaa.
He korostavat, että työskentely alalla voi toimia myös hyvänä reittinä ryhtyä yrittäjäksi tulla alalle, jossa tekijöille on kysyntää.
–Myös kasvava raportointivaade ja kalustoinvestointien kasvu vaikuttavat erityisesti pienten kuljetusyritysten voimakkaaseen vähenemiseen. Alan houkuttelevuutta on lisättävä edelleen ja liian jäykkää sääntelyä joustavoitettava. Yhtenä keinona sen välttämiseksi on nähtävä riittävät joustot aloilta toisille siirtyessä, sanoo Kujala.
SKAL on aiemmin ehdottanut seitsemää ratkaisua työvoiman saatavuuden turvaamiseksi:
- Alan vetovoimaisuutta on parannettava ja työvoimaa houkuteltava: yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välillä.
- Kuljettajakoulutukseen on varattava riittävä rahoitus.
- Oppisopimuskoulutuksen palkanmaksua on uudistettava, jotta yrityksillä on kannustimia ottaa opiskelijoita koulutukseen.
- Työperäistä maahanmuuttoa on vauhditettava, Suomeen saapuville on tarjottava riittävästi koulutusta.
- Ammattipätevyyden suorittamista koemallilla koskevia säädöksiä on kevennettävä.
- Koemalli käyttöön myös Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksessa.
- Kuorma-auton ajokorttikoulutus on uudistettava