Kuljetus

Nurminen Logistics Oyj vahvistaa vastuullisuustyötään nimittämällä viestintä- ja vastuullisuusjohtajan

FM Tiina Ylikahri on nimitetty Nurminen Logistics Oyj:n viestintä- ja vastuullisuusjohtajaksi elokuusta 2024 alkaen. Tehtävä on yhtiössä uusi. Hän raportoi toimitusjohtaja Olli Pohjanvirralle.

Tiina Ylikahri

Uudessa tehtävässään Tiina Ylikahri vastaa Nurminen Logistics-konsernin viestinnän ja vastuullisuuden kokonaisuudesta ja kehittämisestä. Ylikahri on toiminut Nurminen Logisticsin viestintä- ja markkinointipäällikkönä vuodesta 2020 ja johtanut viestintää ja markkinointia strategisesti ja vahvistaen yhtiön asemaa markkinoilla.

- Vastuullisuudella on meille strateginen merkitys, ja logistiikkayhtiönä meillä on tärkeä rooli kestävän kehityksen edistämisessä toimialalla. Rautatielogistiikan erikoisosaajana haluamme tuoda asiakkaillemme esille rautatiekuljetusten ympäristöhyödyt euroissa laskettuna ja tukea heidän menestystään vastuullisilla ratkaisuilla. Tiinalla on laaja viestinnän osaaminen ja hän tuntee hyvin Nurmisen liiketoimintaa sekä sidosryhmiämme. On ilo saada Tiina viemään yhtiön vastuullisuustyötä eteenpäin entistä johdonmukaisemmin ja tavoitteellisemmin, sanoo Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Olli Pohjanvirta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Nurminen Logistics tunnetaan innovatiivisena toimijana, erityisesti nopeasti kasvavan ja ympäristöystävällisen rautatielogistiikan alalla. On innostavaa päästä rakentamaan kestäviä logistiikkaratkaisuja yhteistyössä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa, kertoo Tiina Ylikahri.