Metsäkoneurakointi

Uusi TerraX – entistä kevyempi yleistela helposti kiristettävillä hammaslenkeillä

Nordic Traction Groupin uusi TerraX-yleistelaa on kehitetty kevyemmäksi kestävyydestä tinkimättä. Uutta ovat myös hammaslenkit, joiden ansiosta telojen kiristys on entistä helpompaa ja ergonomisempaa. Uutuus esitellään ensimmäistä kertaa torstaina avautuvassa FinnMETKO 2024-näyttelyssä.

TerraX
Uusi TerraX-yleistela on ensiesittelyssä FinnMETKO:ssa. Nordic Traction Group hakee noin kymmentä koneyrittäjää mukaan pilottijaksolle, testaamaan tuotetta ennen sarjatuotannon alkua.

Metsäkoneiden painot ovat jo pitkään kasvaneet, ja perinteisesti alalla onkin lisätty rautaa. – Me päätimme ottaa toisen suunnan, ja lähdimme vähentämään sitä, toimitusjohtaja Tero Järvinen Nordic Traction Groupilta aloittaa. Yrityksen tuotekehitystä vetää nykyisin ilmailutekniikan insinööri, joka ryhtyi kyseenalaistamaan jatkuvaa raudan määrän kasvattamista. Lentokoneissa kun painoa ei lähtökohtaisesti haluta lisää.

- Telakengän profiilia optimoitiin, ja rautaa otettiin pois sieltä, missä se ei lisää kestävyyttä ja taivutusvastusta. Lähtökohtana oli TerraLite95 Heavy duty-tela, ja nyt esiteltävällä TerraX:llä on sama taivutusvastus ja jopa parempi kestävyys, siitä huolimatta, että kahdeksanpyöräisessä metsäkoneessa uusilla teloilla saavutetaan jopa tuhannen kilon painonsäästö, Järvinen jatkaa.

TerraX
TerraX:n telakengän muotoilussa rautaa on nipistetty pois sieltä, missä se ei lisää kestävyyttä. Näin telan painoa on saatu pudotettua reilusti. Uusi muoto vähentää myös lumen pakkautumista telan alle.

Keveys auttaa vähentämään koneyrittäjien polttoaineenkulutusta, mutta Nordic Tractionille kyseessä on myös konkreettinen teko hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Teräksen valmistaminen on hyvin energiaintensiivistä, ja tuottaa väistämättä päästöjä. Mitä vähemmän ja fiksummin terästä käytetään, sitä vähemmän hiilidioksidia, Järvinen huomauttaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Telakengän uusi, kapeampi muoto parantaa Järvisen mukaan myös lumenputsausominaisuuksia. – Ammattilaiset tietävät, että paakkuuntuva lumi telakengän alla antaa purkautuessaan ison shokki-iskun akselistoon, ja korjaukset nielaisevat jopa viisinumeroisia summia. Uuden TerraX:n myötä riski on pienempi.

Uuden muodon kolmas hyöty on parempi urassa pysyvyys, kun rengasta vasten oleva osa telakenkää on kapeampi. Näin riski siitä, että tela pääsee luistamaan renkaan päällä, on pienempi.

TerraX-hammaslenkki
Uudella hammaslenkillä teloja voidaan kiristää 20 mm välein, yhteensä 80 mm per lenkki.

Helpompaa kiristystä uusilla hammaslenkeillä

Uutta TerraX:ssä ovat myös hammaslenkit, joilla telan kiristämisestä on pyritty tekemään kuljettajalle helpompaa ja ergonomisempaa. – Tämä toive on tullut suoraan asiakkailta. Mitä vaivalloisempaa telojen kiristäminen on, sitä herkemmin sen tekemistä lykkää. Toinen asia tietysti on, että päältä kiristäminen ei ole ollut työergonomialta optimaalinen tapa, ja toki telojen päällä kiipeily on myös potentiaalinen työturvallisuusriski, Tero Järvinen myöntää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Uusilla hammaslenkeillä kiristäminen voidaan tehdä telojen etu- tai takapuolelta, mitään lisäosia, saati tulityökaluja ei tarvita, pelkkä pulttipyssy riittää. – Yhdellä hammaslenkillä kiristystä voidaan tehdä 20 mm välein, neljällä portaalla yhden lenkin kiristysväli on siis 80 mm, Järvinen toteaa.

TerraX hammaslenkki
Ruuvi ei kanna kuormaa, vaan pitää hampaat toisiaan vasten. Teloja kiristäessä tarvitaan vain pulttipyssy, jolla ruuvi avataan ja kiristetään.

- Hammaslenkkejä tulee viidestä kuuteen per sivulenkki, jolloin saavutetaan vajaan puolen metrin kiristysvara. Toki mahdollista on ottaa myös telakenkä pois välistä, jolloin kiristysvara kasvaa jopa metriin.

Järvinen esittelee, kuinka kiristys onnistuu reilusti alle kahden minuutin. – Ja jos se onnistuu, minulta, niin varmasti se onnistuu kaikilta muiltakin, hän naurahtaa. Hammaslenkin materiaali kantaa kuorman, keskellä olevan ruuvin roolina on vain kiristää hampaat yhteen.

Tero Järvinen
Kolmekiloinen kiristin ja pulttipyssy, muuta et hammaslenkit kiristämiseen tarvi. Ja työ tapahtuu varmuudella alle kahdessa minuutissa, toimitusjohtaja Tero Järvinen esittelee.

- Uskallamme luvata, että hammaslenkit kestävät. Olemme testanneet niitä 32 tonnin vetopenkissä, emmekä saaneet rikottua. Testikäytössä ketjuilla on ajettu 250 tuntia ongelmitta, pultit ovat pysyneet kiinni. Kenttätestit toki jatkuvat ja mahdollisiin ongelmiin reagoidaan hyvin nopeasti, Järvinen vakuuttaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Uutuus on esittelyssä Nordic Traction Groupin osastolla FinnMETKO:ssa 29.-31.8.2024. – Haemme tapahtuman aikana noin kymmentä yrittäjää mukaan pilottijaksoon, testaamaan tuotetta ennen varsinaisen sarjatuotannon alkua. Haluamme suoraan ammattilaisilta palautetta siitä, voimmeko vielä parantaa jotain ja kuinka monta hammaslenkkiä ketjuihin tarvitaan, Järvinen päättää.

TerraX telankiristin
Kun kiristin on asetettu paikalleen, hammaslenkin ruuvia avataan, ja kiristimen päässä olevasta pultista vedetään hampaat haluttuun loveen ja lopuksi hammaslenkin ruuvi kiristetään.