Tapahtumat

FinnMETKOssa uutuuskoneita ja huipputekniikkaa: uusilla hydraulisilla ratkaisuilla haetaan koneisiin polttoainetehokkuutta

Suomen suurin konenäyttely FinnMETKO 2024 alkoi torstaina Jämsässä. FinnMETKO tuo taas näytille konetyöalojen tuoreimmat uutuudet. Esittelyssä on sekä uusia konemalleja että konetyötä helpottavia innovaatioita. Mielenkiintoisia, polttoainetehokkuutta lisääviä uusia ratkaisuja on luvassa muun muassa hydrauliikkatoimittajilta.

Yksi näyttelyssä korostuva teema on koneiden polttoainetehokkuus ja sen ympärille syntyneet uudet ratkaisut. Esittelyssä on esimerkiksi Norrhydron ja Volvon yhteistyössä kehittämä NorrDigi-kaivukone, jossa on uudella hydrauliikkaratkaisulla saatu vähennettyä 30-tonnisen kaivukoneen polttoaineenkulutusta merkittävästi. Myös erilaiset kuljettajan työtä helpottavat järjestelmät ovat edelleen vahva trendi konemarkkinoilla. Uusimpiin kuljettajaa avustaviin järjestelmiin pääsee tutustumaan FinnMETKOssa.

Näytteilleasettajien määrä on hieman viimekertaista suurempi, mukana on yli 340 näytteilleasettajaa. Mukana ovat lähes kaikki merkittävät kotimaiset konevalmistajat ja koneiden maahantuojat, ja nähtävillä on maarakennuskoneita, metsäkoneita, hakkureita, murskia sekä kuorma-autoja ja muita hyötyajoneuvoja. Messujen ohjelmassa on myös työnäytöksiä ja kuljettajakilpailuja. Konetyöalan ammattinäyttelyssä näet lisäksi työkoneiden lisälaitteet, varusteet, komponentit ja alan palvelut.

- Ulkomaisia näytteilleasettajia on mukana aiempaa enemmän ja kaukaisimmat näytteilleasettajat ovat Kiinasta ja Kanadasta. Kansainvälinen kiinnostus on kasvanut muutoinkin, näyttelyvieraita on tulossa niin Etelä-Amerikasta kuin Kaakkois-Aasiastakin, kertoo näyttelyn johtaja Tapio Hirvikoski.

Tapio Hirvikoski

Maarakennuskoneet taas hiekkamontulla

Metsäkoneiden ja hakkureiden työnäytökset ja maarakennuskoneiden keskittymä ovat näyttelyalueen pohjoispäässä Kaakkolammen soramontulla. Hiekkamontulla on edustettuna lähes kaikki maarakennuskonemerkit.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Soramontun reunamilla on myös puunkorjuutyönäytökset, jotka ovat aina vetäneet reilusti yleisöä paikalle. Harvennushakkuunäytöksiä on useita jokaisena näyttelypäivänä.

maanrakennuskoneet hiekkamontulla

Kuljettajat ottavat toisistaan mittaa kisoissa

Näyttelyssä haetaan Suomen parhaita kuljettajia peräti kolmessa eri lajissa. Perjantaina käydään Metsäkoneenkäytön SM-kilpailut. Kilpailu on avoin kaikille metsäkonealan ammattilaisille. Kisan järjestää Gradian metsäala.

Lauantaina on vuorossa ykköskuskikilpailu eli maarakennuskoneenkuljettajien SM-kilpailut. Kilpailussa kuljettajien taitoja mitataan kahdella eri maarakennuskoneella. Kisan järjestää Gradia maarakennusala. Alle 15-vuotiaille järjestetään oma pikkukuskikilpailu kaikkina näyttelypäivinä torstaista lauantaihin.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Hiabin World Crane Championship (WCC) eli nosturin käytön maailmanmestaruuskilpailujen 2024 Suomen osakilpailut huipentuvat FinnMETKO 2024 -näyttelyssä. Osakilpailuja on järjestetty eri paikkakunnilla kesän mittaan ja osakilpailujen voittajat kohtaavat FinnMETKOssa lauantaina järjestettävässä finaalissa, jossa ratkotaan Suomen nosturimestari.

Jo 20. näyttely

FinnMETKO 2024 järjestetään Jämsässä 29.–31.8.2024. Näyttely on avoinna yleisölle kaikkina päivinä klo 9–17. Liput saa ostettua kätevästi verkkokaupasta osoitteesta: www.finnmetko.fi.

Ensimmäinen FinnMETKO-näyttely järjestettiin vuonna 1987 ja toinen heti perään 1988. Sen jälkeen konetyöalan ammattilaisten oma näyttely on järjestetty joka toinen vuosi ja nyt on vuorossa jo 20. näyttely.