Kuljetus

Suomi saavutti kolmossijan Volvon jälkimarkkinahenkilökunnan maailmanmestaruuskilpailussa

Volvo Truck Center Tampereen Team Harju sijoittui kolmanneksi VISTA-kilpailussa, joka on maailman suurin huolto- ja korjaamohenkilökunnan tieto- ja taitokilpailu.

Team Harju: Atte Almonkari, Immo Harju, Vesa Havikari ja Juha Keskifrantti.
Team Harju: Atte Almonkari, Immo Harju, Vesa Havikari ja Juha Keskifrantti.

Tänä vuonna VISTA-kilpailuun osallistui yli 16 000 henkilöä Volvon kuorma- ja linja-autojen maailmanlaajuisesta jälleenmyyjäverkostosta. Alkukarsintojen ja semifinaalin kautta Göteborgissa pidettyyn finaaliin pääsi mukaan 44 joukkuetta. Tiukassa kilpailussa kolmanneksi sijoittui Tampereen Volvo Truck Centerin tehonelikko Immo Harju, Juha Keskifrantti, Vesa Havikari ja Atte Almonkari. Voiton vei tänä vuonna Sveitsi ja toiseksi tuli Itävalta.

Finaalissa aiheina oli muun muassa sähkötekniikkaan, jarruihin ja uusiin turvajärjestelmiin liittyviä tehtäviä. Tehtävät ovat laajat suhteessa niiden suorittamista varten annettuihin aikoihin, joten osaamista kilpailussa vaaditaan paljon. Tämän vuoden pronssisija oli jo neljäs mitalisija Tampereen Team Harjulle. Aiemmista kilpailuista joukkueella on taskussa kaksi maailmanmestaruutta ja yksi kolmas sija.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Meidän tiimissä on monialaista osaamista ja jokaisella on noin 20 vuoden kokemus alalta. Siitä on huimasti hyötyä kilpailussa. Tykkäämme myös olla etupainotteisesti perillä uudesta tekniikasta ja tällä kertaa siitä oli paljon apua, kun yksi tehtävä liittyi sivututkiin, kertoo Team Harjun joukkueen johtaja Immo Harju.

Volvon mekaanikoilla on tärkeä asema asiakkaiden menestyksen edistämisessä pitämällä heidän kuorma-autonsa tien päällä, ja VISTA on heille loistava tapa parantaa ammattitaitoa korjaamoilla.

- VISTA:lla on suuri rooli jälkimarkkinahenkilökuntamme osaamisen kehittämisessä ja siihen käytetään myös korjaamoilla paljon aikaa. Tänä vuonna Suomesta kilpailuun osallistui 70 joukkuetta. Tehtävät pitävät sisällä kaikki käyttövoimat, joten VISTA auttaa jälkimarkkinahenkilökuntaamme pysymään teknisen kehityksen kärjessä, Volvo Finlandin liiketoiminnan ja jälleenmyynnin kehitysjohtaja Jussi Ruokonen sanoo.

Tietoja VISTAsta

VISTA on lyhenne sanoista Volvo International Service Training Awards. Se alkoi vuonna 1957 ja alun perin kilpailuun osallistui vain ruotsalainen Volvo-henkilöstö. 20 vuotta myöhemmin, vuoteen 1977 mennessä, kilpailu oli jo laajentunut kaikille mantereille ja siihen osallistui valtuutettuja Volvo-jälleenmyyjiä kaikkialta maailmasta. Nykyään VISTA järjestetään joka toinen vuosi ja se on maailman suurin huolto- ja korjaamohenkilöstölle tarkoitettu kilpailu.