Johtajavaihdos Hedin Nordic Truckilla – John Hurtig nimitetty toimitusjohtajaksi
John Hurtig aloitti 1. maaliskuuta Hedin Nordic Truckin toimitusjohtajana. Toimitusjohtajan roolissa hän johtaa yhtiön toimintaa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, ja korvaa tehtävänsä Hedin Mobility Groupissa jättävän Håkan Jönssonin.

Ennen uuteen rooliinsa siirtymistä John Hurtig on toiminut Hedin Motor Companyn toimitusjohtajana lähes neljän vuoden ajan vastaten konsernin Ford-jakelusta Ruotsissa. Ennen siirtymistään Hedin Mobility Groupiin hän on toiminut useissa johtotehtävissä ajoneuvoalalla.
Hedin Mobility Groupin toimitusjohtaja Anders Hedin on tyytyväinen uuteen nimitykseen.
Mainos, juttu jatkuu alla
– John Hurtig on osoittanut vahvaa liiketoiminnallista menestystä Hedin Mobility Groupissa. Alamme – ja sen haasteet – edellyttää vahvaa johtajuutta. Vain siten voimme kasvattaa liiketoimintaa ja kehittää tarjontaamme. Johnin kokemus, johtajuus ja omistautuminen tekevät hänestä avainhenkilön kehityksellemme myös tulevaisuudessa. Odotan innolla sitä, mitä kaikkea John tuo mukanaan Hedin Nordic Truckille. Haluan myös kiittää Håkan Jönssonia hänen panoksestaan IVECO-liiketoiminnassa, ja toivottaa hänelle menestystä jatkossa, Hedin sanoo.
John Hurtig odottaa uutta rooliaan innolla.
– Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta ja innoissani mahdollisuudesta kehittyä edelleen Hedin Mobility Groupissa. Odotan pääseväni tutustumaan organisaatioon ja vahvistamaan yhteistyötä IVECO-jälleenmyyjien kanssa Pohjoismaissa. Tavoitteemme on saavuttaa merkittävää kasvua volyymissa lyhyessä ajassa, Hurtig sanoo, ja jatkaa:
– Hedin Nordic Truck edustaa edelleen italialaista perinnettä ja tarjoaa laadukkaita tuotteita Italiasta. Nyt uusi organisaatiomme on myös maantieteellisesti, kulttuurisesti ja päätöksenteon osalta lähempänä pohjoismaisia asiakkaitamme. Odotan innolla työskentelyä osaavien tiimiemme kanssa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Tälle vakaalle pohjalle on hyvä rakentaa uutta tuottaaksemme asiakkaillemme yhä enemmän arvoa. Selkeä tavoitteemme on IVECO-liiketoiminnan vahvistaminen.