Uudistunut Unescon maailmanperintökohde Verla avataan yleisölle
Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Verlan vanhan päärakennuksen, Patruunan Pytingin, lähes kaksivuotinen restaurointiprojekti on valmistunut ja rakennus avataan yleisölle. Pytingissä pääsee nyt ihailemaan myös UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön valikoituja taideteoksia.
UPM:n omistama ja ylläpitämä Verlan puuhiomo ja pahvitehdaskokonaisuus on yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta. Kouvolassa sijaitsevaan kohteeseen kuuluvat 1800-luvun lopulta peräisin oleva puuhiomo ja pahvitehdas, kartanomainen Patruunan Pytinki ympäröivine puistoineen, sekä tehtaan työväestön ja virkailijoiden asuinalue tehtaan vastarannalla.
Verla on maailmanperintökohteista ainoa, joka liittyy puunjalostuseollisuuteen. Se on myös yksi harvoja yksityisen yrityksen ylläpitämistä maailmanperintökohteista maailmassa. Verla kertookin omaa tarinaansa UPM:n tiestä vesistöjen varrella sijaitsevasta metsäalan yrityksestä globaaliksi materiaaliratkaisujen yhtiöksi.
Herraskaista tunnelmaa maailmanperintökohteen matkailijoille
Arkkitehti Eduard Dippellin suunnittelema Patruunan Pytinki valmistui vuonna 1885 Verlan patruunan eli tehtaanjohtaja Gottlieb Kreidlin asunnoksi. Patruuna Kreidl oli yksi tehdasyhtiön osakkaista, ja häntä pidetään Verlan ”oikeana” patruunana. Hänen jälkeensä Pytingissä asuivat Verlan tehtaasta vastanneet palkatut johtajat, joita kutsuttiin isännöitsijöiksi.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Nyt Patruunan Pytinki on restauroitu rakennuksen historiaa ja kulttuuriperintöä vaalien. Samalla rakennukseen on saatu puitteet monipuolisille ravintolapalveluille ja tilat kokous- ja juhlakäyttöön. Pytingin päädyssä sijainnut Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan entinen konttori palvelee jatkossa tehdasmuseon ja maailmanperintökohteen vastaanottotiloina. Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö on tukenut restaurointihanketta 550 000 eurolla.
- Verlan tehdaskierroksella voi aistia menneen työnteon arkista historiaa. Patruunan Pytingissä on vastapainoksi tarjolla taas aavistus 1800-luvun lopun herraskaista tunnelmaa, Verlan tehdasmuseon johtaja Ville Majuri kertoo.
Esillä UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön teoksia
Patruunan Pytingissä pääsee myös ihailemaan valikoituja teoksia UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön taidekokoelmasta. Kokoelma sisältää sekä taiteellisesti että kansallisesti merkittäviä teoksia, jotka ovat kertyneet yli sadan vuoden aikana UPM-Kymmenen edeltäjäyhtiöiden, kuten Kymin, Yhtyneiden Paperitehtaiden, Rauma-Repolan, Schaumanin, Kajaanin ja Kaukaksen, omistukseen.
Tehdasmuseo on avoinna toukokuun alusta syyskuun loppuun. Tehdasrakennusten vanhojen koneiden ja pahvinvalmistuksen salojen lisäksi vierailua täydentävät näyttelyt, käsityöpuodit ja uusi ravintola. Alueella voi nähdä myös esihistoriallisia kalliomaalauksia ja tehdä pienen metsäretken.