Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah: Suomi määrää metsistään

EU:n nykyiset maankäyttösektorin (LULUCF) säädökset ovat lyömässä kapuloita suomalaisen ja myös länsinaapurimme metsätalouden ja metsänhoidon rattaisiin. Meille tuttu pohjoismainen, kestävä metsätalous on tuttua jo vuosikymmenten ajalta. Kyseistä mallia on jo vuosikymmeniä kehuttu asiantuntijafoorumeissa ympäri maailman.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin mukaan EU:n perustamissopimuksessa metsäsektori on yksiselitteisesti määritelty kansallisen päätöksenteon alle. Nykyinen hankaluus ja epätietoisuus asiassa johtuu osittain siitä, että metsäasia liittyy vesien suojeluun, energiapolitiikkaan ja moneen muuhun asiaan. Ikään kuin takaoven kautta metsäsektorille tulevista asioista on liikkeellä paljon huhuja.

Essayah toteaa, että hakkuumäärien vähentämisellä saadaan vuositasolla aikaan numeerista edistystä, mutta tämä kaikin puolin vastuuton toiminta vain siirtäisi nykyistä suuremman ongelman tuleville sukupolville. Hakkaamatta jätetyt metsät muuttuvat vuosien saatossa lahotessaan päästölähteiksi. Hakkuiden vähentämisellä olisi myös merkittäviä kielteisiä seurauksia kansantalouteen.

- Jos hakkuita vähennettäisiin, metsien laskennallinen hiilivaranto näyttäisi hetken paremmalle. Mutta vähentyneiden hakkuiden ja niitä seuraavien vaatimattomien metsänuudistusten takia tulevaisuuden hiilinielu ja hiilivarastokin pienenisi merkittävästi, Essayah perustelee.

Hallitus on sitoutunut yksityisomaisuuden suojelun turvaamiseen ja jopa parantamiseen. Myös metsien järkevä hoitaminen on hallituksen ohjelmassa. Essayah lupaa, että metsälakiin palautetaan hakkuun jälkeinen uudistamisvelvoite, mikä takaa sen, että metsämme kasvavat ja sitovat hiiltä tulevaisuudessakin.

LULUCF-lainsäädännössä jäsenmaita kannustetaan vahvistamaan hiilinielujaan eli käytännössä vähentämään hakkuita. Kuinka on mahdollista, että yhteen lauseeseen saadaan näin ristiriitainen lausuma. Hiilinielut ovat parhaimmillaan kasvavissa, nuorissa metsissä. Hakkuiden vähentäminen lisää hetkellisesti hiilivarastoa, mutta hiilinieluun rajoituksilla on selkeän kielteinen vaikutus.

Essayahin arvion mukaan toinen iso ongelma asiassa on oikean tiedon puute. Ohjeita ja määräyksiä on tehtailtu useissa maissa toisistaan poikkeavin menetelmin. Yhteisymmärrystä hiilinielujen toiminnasta ei ole saatu aikaiseksi. Juuri tästä syystä Suomen metsät ovat päästölähde ja Ruotsin metsät ovat hiilinielu. Samanlaisia ongelmia hiilinielujen laskennassa tuntuu olevan useammassa EU-maassa. Nyt yhteisesti hyväksyttyä tietoa alkaa olla sen verran, että Essayahin mukaan olisi rehellisten päätösten aika.

Sekavuutta asiassa löytyy ihan kansalliselta tasoltakin. Kun valtakunnallisen metsien inventoinnin aineistot annetaan meillä Luonnonvarakeskuksen Luken ja Suomen ympäristökeskus Syken asiantuntijoille, laitokset saavat käsittämättömän paljon toisistaan poikkeavia tuloksia hiilipäästöjen laskelmissaan.

Metsäsektori työllistää Suomessa ja Ruotsissa ainakin 200 000 ihmistä. Suomen viennistä metsien osuus on vuodesta toiseen varsin merkittävä. Mitä parempaa lisäarvoa hyvälle puulle saamme, sitä enemmän luonto ja kansantalous kiittävät. Essayah korosti lämpölaitoksen avajaisissa pitämässään puheessa nimenomaan uuden ja nokkelan tuotekehityksen mahdollisuuksista metsäsektorin vientimarkkinoilla.

Näinä tuulisina aikoina EU:n luulisi kykenevän kokonaisuuden parempaan ymmärtämiseen. Meidän eurooppalaisten kannalta olisi taatusti parempi, että puuta viedään maailmalle Pohjoismaista eikä Venäjältä ja sen kumppaneilta.