Ajankohtaista

Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin

Hallitus antoi 2.7.2026 eduskunnalle esityksen yksityistielain muuttamisesta. Muutosten tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja toimintaa, vahvistaa tieosakkaiden oikeusturvaa sekä parantaa liikenneturvallisuutta yksityisteillä. Samalla lain säännöksiä selkeytettäisiin, täsmennettäisiin ja yhdenmukaistettaisiin.

Esitys sisältää muutoksia muun muassa yksityisteiden näkemä- ja suoja-alueita, tiemaksuja koskevaa muutoksenhakua, tiekuntien hallintoa, tieosakkaiden tiedonsaantioikeuksia, yksityistietoimituksen toimivaltaa sekä yhdyskuntateknisten johtojen ja laitteiden sijoittamista tiealueelle koskeviin säännöksiin.

Lakiin lisättäisiin myös tulkinnanvaraisuutta vähentävä säännös, jonka mukaan yksityistiehen kuuluu myös lautta laitureineen ja väylineen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Hallituksen esitystä on täsmennetty lausuntokierroksella saadun palautteen perusteella.

Yksityisteillä suuri merkitys maaseudulle ja kuljetuksille

Voimassa oleva yksityistielaki tuli voimaan vuoden 2019 alussa. Sen tavoitteena oli selkeyttää yksityisteiden rakentamiseen, kunnossapitoon ja käyttöön liittyviä vastuita. Saatujen kokemusten ja sidosryhmien palautteen perusteella liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti keväällä 2025 lain muutostarpeiden arvioinnin ja valmisteli nyt eduskunnalle annetun esityksen.

Yksityistiet muodostavat merkittävän osan Suomen tieverkosta. Ne ovat keskeisessä roolissa erityisesti maa- ja metsätalouden sekä muun elinkeinoelämän kuljetuksissa. Lisäksi ne turvaavat maaseudun asukkaiden liikkumista ja ovat tärkeä osa yhteiskunnan huoltovarmuutta.

Hallituksen mukaan lakimuutoksilla pyritään varmistamaan yksityisteiden toimivuus sekä elinkeinoelämän kuljetusten että tievarsiasutuksen tarpeisiin myös tulevaisuudessa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027.

Tilaa metsäalan painavin uutiskirje!

* Pakollinen

Lähetä juttuvinkki