Vaattovaara: Puurakentamiselle pitäisi antaa nykyistä suurempi rooli kaupunkien kehittämisessä

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran mukaan Suomessa vallalla ollut korkea ja tiivis kaupunkirakentaminen ei yksin takaa kestävää lopputulosta. Hän peräänkuuluttaa rakentamiseen uusia kokeiluja ja nostaa vähähiilisen puurakentamisen yhdeksi keinoksi uudistaa suomalaisia kaupunkeja ja lähiöitä.

Vaattovaaran mukaan rakentamisen ilmastovaikutuksia pitäisi tarkastella kokonaisuutena sen sijaan, että kestävyyttä arvioidaan esimerkiksi rakennustehokkuuden tai raideliikenteen läheisyyden perusteella.

– Jos yksi kaupunkirakenteen malli määritellään lähtökohtaisesti muita kestävämmäksi, niin samalla unohdetaan energiamurros, rakentamisen materiaalit ja rakennusten elinkaari. Kaupunkisuunnittelussa tiiviydestä on tullut lähes kestävyyden synonyymi, Vaattovaara sanoo Audiomedia Oy:n tiedotteessa.

Puurakentamisesta ilmastopolitiikan työkalu

Vaattovaara nostaisi vähähiilisen puurakentamisen nykyistä huomattavasti suurempaan rooliin. Hänen mukaansa Suomessa olisi hyvät lähtökohdat uudenlaisten ratkaisujen kehittämiseen.

– Olennaisia kysymyksiä ovat, millä materiaalilla rakennetaan, millä lämmitetään ja millä liikutaan. Vähähiilisellä puurakentamisella tulisi olla huomattavasti nykyistä suurempi rooli. Monissa maissa puurakentamisesta on tullut keskeinen ilmastopolitiikan työkalu.

Yksittäisten puurakentamisen kokeilujen sijaan Vaattovaara kaipaa kokonaisia uudenlaisia kaupunkikonsepteja. Puurakentamista ei hänen mukaansa pitäisi nähdä erillisenä arkkitehtonisena erikoisuutena, vaan yhtenä osana kaupunkirakentamista.

Uudenlaisissa ympäristöissä voisi olla rinnakkain kerrostaloja, pienkerrostaloja, pientaloja ja niiden välimuotoja.

– Suomessa on puuraaka-ainetta, insinööriosaamista, arkkitehtuuriperinnettä ja teollisen rakentamisen osaamista. Kysymys kuuluu, millaista ympäristöä niillä halutaan tehdä, Vaattovaara toteaa.

Puurakentamisesta mahdollisuus lähiöiden täydentämiseen

Vaattovaara kyseenalaistaa myös vastakkainasettelun tehokkaan kerrostalokaupungin ja tehottoman pientaloalueen välillä. Hänen mukaansa tiivistä kaupunkirakennetta voidaan toteuttaa myös pienimittakaavaisemmalla rakentamisella.

– Jos tiiviys on ihanne, voidaan tehdä tiivistä mutta samalla moninaista ja inhimillisen mittakaavan ympäristöä. Juuri tässä puurakentaminen voisi avata suomalaiselle kaupunkikehitykselle uuden suunnan.

Kahden tai kolmen kerroksen rakennukset, pienkerrostalot ja kaupunkipientalot soveltuvat Vaattovaaran mukaan hyvin puurakentamiseen.

Mahdollisuuksia olisi etenkin nykyisen kaupunkirakenteen täydentämisessä. Vanhojen asuinalueiden, pääväylien ja muun rakennetun ympäristön väliin jää Suomessa paljon vajaasti hyödynnettyä tilaa.

Vanhoja lähiöitä ei tällöin välttämättä tarvitsisi purkaa, vaan uutta rakentamista voitaisiin sijoittaa olemassa olevan rakennuskannan lomaan. Vaattovaara näkee tässä mahdollisuuden myös puurakentamisen mittakaavan kasvattamiseen.

– Suuren yksittäisen puukerrostalon sijasta kehityskohteena voisi olla kokonainen naapurusto, kun olemassa olevaan kaupunkiin limittyy vähähiilinen rakennuskanta.

Vaattovaara ehdottaa rakentamisen sääntelyyn kokeiluja

Vaattovaaran mukaan rakennuksen vähähiilisyyttä arvioitaessa pitäisi huomioida nykyistä laajemmin koko rakentamisprosessi. Esimerkiksi maanmuokkaus, kallion louhinta, kasvillisuuden poistaminen ja perustusten rakentaminen vaikuttavat rakennuksen elinkaaren aikaisiin päästöihin.

Hän kaipaa rakentamiseen myös lisää tuotekehitystä ja sääntely-ympäristöä, joka mahdollistaisi nykyistä paremmin vaihtoehtoisten ratkaisujen kokeilemisen.

Yksi vaihtoehto voisi Vaattovaaran mukaan olla niin sanottu vapaakaupunkioikeus. Tietyillä alueilla rakentamista ohjaavaa sääntelyä voitaisiin keventää ja sen sijaan määritellä tarkat tavoitteet lopputulokselle.

– Sellainen voisi olla esimerkiksi vähähiilinen ja päästötön naapurusto, jossa puurakentamista, uusia asumistyyppejä ja energiaratkaisuja pystyttäisiin kokeilemaan kokonaisuutena.

Vaattovaara kannustaa arkkitehtejä, rakennusliikkeitä, puutuoteteollisuutta, kaupunkeja ja muita alan toimijoita kehittämään ratkaisuja, joita nykyinen järjestelmä ei synnytä.

Rakentamisen kriisi voi avata mahdollisuuden muutokselle

Rakennusalan vaikean markkinatilanteen Vaattovaara näkee myös mahdollisuutena uudistaa rakentamista.

– Nollakorkojen ja sijoittajavetoisen asuntotuotannon kausi on päättynyt. Nyt meidän on pakko rakentaa ihmisille ja ihmisten omiin tarpeisiin. Emme enää voi unohtaa loppukäyttäjää.

Tavoitteena tulisi hänen mukaansa olla vähähiilinen, monimuotoinen ja inhimillisen mittakaavan kaupunki. Suomessa voitaisiin kehittää alueita, joissa rakennetaan pääosin puusta, hyödynnetään uusiutuvaa energiaa ja sähköistyvää liikennettä sekä yhdistetään erilaisia talo- ja asuntotyyppejä.

Vaattovaara toimii Suomen Tiedeakatemian nimeämänä edustajana kansainvälisissä Urban Health and Wellbeing -ryhmissä, joissa tutkitaan muun muassa asukkaiden hyvinvointia ja mielenterveyttä edistäviä kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen ratkaisuja.