Tapahtumat

FinnMETKO 2026 – Vahva näyttö vaikeassa suhdanteessa

FinnMETKO 2026 oli monella tapaa suurempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Näytteilleasettajia oli peräti 385 ja messukävijöitä kolmen päivän aikana yhteensä 34 786. Myös kansainvälisyys näkyi tapahtumassa vahvasti: ulkomaisia vieraita oli yli 30 maasta.

Tapio Hirvikoski
Näyttelyn johtaja Tapio Hirvikosken mukaan FinnMETKO 2026 -tapahtumaa voi luonnehtia kaikkien aikojen suurimmaksi. Alan vaikeasta suhdanteesta huolimatta hän aisti näyttelyssä positiivista virettä: parempia aikoja odotellaan jo, ja syksyyn sekä lähitulevaisuuteen suhtaudutaan toiveikkaasti.

Pelkät numerot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta tapahtumasta. Tapahtumaa järjestävä Koneyrittäjät ry voisi varmasti myydä enemmänkin osastoja ja pääsylippuja, jos FinnMETKOsta haluttaisiin tehdä koko kansan markkinatapahtuma. Ammattilaisille lakumyyjät ja sirkusnumerot eivät toisi lisäarvoa, ja siksi linjausta täytyy arvostaa.

Näyttelyn vahvat kävijä- ja näytteilleasettajamäärät ovat erityisen huomionarvoisia alan nykyisessä tilanteessa. Näyttelyn avanneessa lehdistötilaisuudessa kuultiin karuja lukuja urakoinnin tilasta. Suomen taloudessa on nähty elpymisen merkkejä, mutta koneyrittäjien toiminnassa ne eivät ainakaan vielä näy. Takana on haastava vuosi, ja epävarmuus jatkuu edelleen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsäalan suhdanne on heikko, työmäärä on vähentynyt suurella osalla urakoitsijoista ja moni arvelee kysynnän yhä heikkenevän loppuvuoden aikana. Kesän puunkorjuumäärä jäi normaalin alapuolelle peräti 85 prosentilla Koneyrittäjät ry:n elokuun markkinatilannekyselyyn vastanneista. Taustalla on leimikkovarantojen niukkuus ja puun kysynnän väheneminen. Poikkeuksellisen paljon on laskenut energiapuun korjuu. Töiden väheneminen näkyy myös lomautusten suurena määränä. Yli kolmanneksella vastaajista työvoimaa on liikaa suhteessa kysyntään.

Tätä taustaa vasten voidaan kysyä, paljonko näytteilleasettajia ja kävijöitä olisikaan ollut, jos alalla elettäisiin huippusuhdannetta?

Koneyrittäjät ry:n metsäalan toimialapäällikkö Juha Saarivuori
Koneyrittäjät ry:n metsäalan toimialapäällikkö Juha Saarivuori esitteli urakoinnin suhdannetilannetta näyttelyä edeltäneessä lehdistötilaisuudessa. Hän varoittaa lisääntyvän kausivaihtelun seurauksista: töiden epätasainen jakautuminen ja lomautukset uhkaavat ajaa osaavia kuljettajia muille aloille.

Kansainvälisyys näkyi ja kuului

Olen aiemminkin toivonut, että FinnMETKO saisi myös kansainvälisesti sen arvostuksen, joka sille mielestäni kuuluu. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kiertänyt kohtuullisen monta alan tapahtumaa ympäri Eurooppaa, eikä kotimainen metkomme kalpene yhdenkään rinnalla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Toki Suomi ja etenkin Jämsän seutu saattavat Keski-Euroopasta katsottuna olla hieman syrjässä, mutta siitä huolimatta kansainvälisyyden aisti nyt kaikkialla tapahtuma-alueella kulkiessa. Ulkomaisia messuvieraita tuli vastaan niin Etelä-Amerikasta kuin Japanistakin.

Mistä tämä sitten johtuu? Suurimmilla näytteilleasettajilla on tietenkin iso rooli: pelkästään Ponsse oli kutsunut tapahtumaan valtavasti kansainvälisiä vieraita.

Myös ajoitus näyttää suosineen kansainvälistymistä. Näyttelyn johtaja Tapio Hirvikosken mukaan kansainvälisiä näytteilleasettajia oli kaksinkertainen määrä edelliskertaan verrattuna. Yhdeksi syyksi hän arvioi näyttelykalenterin: tänä kesänä muualla Euroopassa ei juuri ollut merkittäviä alan tapahtumia. Ruotsin metsäkonemessut ovat myllerryksessä, ja Swedish Forestry Expo järjestetään seuraavan kerran ensi vuonna. Saksan Interforst puolestaan siirrettiin heinäkuun helteiden vuoksi lokakuulle.

Ajoitus suosi myös tuotelanseerauksia. Komatsu Forest esitteli uudet Next Generation -mallinsa juuri FinnMETKOssa. Uuden konesukupolven lanseeraamista ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella voi pitää eräänlaisena kunnianosoituksena FinnMETKOlle ja osoituksena Suomen markkinan merkityksestä valmistajalle.

Seppo Kontteli, Santtu Tanskanen ja Tommi Virta, Komatsu Forest Oy
Seppo Kontteli, Santtu Tanskanen ja Tommi Virta esittelivät Komatsu Forestin uutta Next Generation -mallistoa. Virran mukaan kyse on yhdestä yhtiön historian merkittävimmistä tuoteuudistuksista. Uusi konesukupolvi lanseerattiin poikkeuksellisesti Suomessa.
Komatsu Forest Next Generation-metsäkoneet
Komatsun uusi metsäkonesukupolvi kattaa kaikki seitsemän hakkuukonemallia sekä kuusisylinteriset Komatsu 855-, 875- ja 895-kuormatraktorit. FinnMETKOssa esillä oli viisi Next Generation -mallia. Kehityksen painopisteinä ovat olleet tuottavuus, polttoainetehokkuus, kuljettajan työskentelyolosuhteet sekä pitkäaikainen käyttövarmuus.
Komatsun Hybrid Electric Concept Machine
Komatsun Hybrid Electric Concept Machine oli aiemmin esitelty Uumajan tehtaalla. FinnMETKOssa kone nähtiin myös liikkeessä. Työnäytösalueella esittäytyi lisäksi kaksi Next Generation -Komatsua.

Lue lisää Komatsu Forestin Next Generation-mallistosta tästä linkistä: https://metsatrans.com/artikkeli/8370/komatsulta-historiallinen-lanseeraus-uusi-metsakonesukupolvi-esitellaan-finnmetkossa

Varovaista uskoa

Metsäalan haastavasta tilanteesta huolimatta tapahtumassa väreili myös uskoa parempaan huomiseen. Kukaan ei oikein osannut sanoa, miten tai milloin metsäteollisuuden tilanne helpottaisi. Pidempään alalla toimineet ovat kuitenkin nähneet aiemminkin, että jossain vaiheessa laskusuhdanne päättyy ja edessä on taas uusi nousukausi.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Toivottavasti seuraavaa FinnMETKOa vietetään jo positiivisemmissa tunnelmissa 31.8.–2.9.2028. Jos näin käy, myös alussa mainitut numerot todennäköisesti kasvavat.

Ponsse Scorpion Thinline
Musta väri hoikentaa? Ponssen osasto oli jälleen massiivinen, ja esillä oli laaja kattaus uutuuksia, kuten markkinajohtajalta kotikentällä sopii odottaakin. Jämsässä esiteltiin muun muassa uusi Ponsse Bison -kuormatraktori ja H6-harvesteripää. Ensiharvennusten lisääntymiseen Ponsse vastaa uusilla Thinline-malleilla eli harvennuksille optimoiduilla Scorpion-harvesterilla ja Wisent-kuormatraktorilla, jotka erottuvat myös mustanpuhuvalla värityksellään.

Lue lisää Ponssen FinnMETKO-uutuuksista tästä linkistä: https://metsatrans.com/artikkeli/8366/ponsse-tuo-finnmetkoon-laajan-kattauksen-uutuuksia-uusi-bison,-h6-harvesteripaa-ja-useita-teknologiaratkaisuja

Ponsse Buffalo Planter
Ponsse Buffalo Planter sai Suomen ensiesittelynsä FinnMETKOssa. Se on Ponssen historian ensimmäinen puunistutusratkaisu. Kuormatraktorin runkoon asennettu maanmuokkaus- ja istutuslaitteisto mahdollistaa koneellisen ja automaattisen istutustyön. Markkinat sille löytyvät ensisijaisesti Etelä-Amerikan plantaaseilta.

Lue lisää Ponsse Planterista tästä linkistä: https://metsatrans.com/artikkeli/8024/ponsse-laajentaa-teknologiavalikoimansa-metsanuudistamisen-ratkaisuihin

John Deere Forestry FinnMETKO 2026-messuosasto
Tämä Jontikka oli menossa Metsäkonepalvelun armadaan H425-harvesteripäällä varustettuna. Vasemmalla on John Deere Cube eli itsepalvelukonttimyymälä kiireellisiin varaosatarpeisiin. Konttia on pilotoitu Tampereen alueella, ja näyttelyn aikaan sen suunniteltiin lähtevän kiertueelle. Mahdollisina sijoituspaikkoina esiin nousivat Pohjois-Suomi ja Kainuu.
Varaosapäällikkö Tarmo Tiimonen
Varaosapäällikkö Tarmo Tiimonen esitteli konttia Metsätransille.
https://www.youtube.com/shorts/Zf-EN8cCWk8
Katso esittelyvideo YouTube-kanavallamme.
Sampo Cabin Suspension
Sampo-Rosenlew esitteli FR48-kuormatraktorissa Sampo Cabin Suspension -ohjaamojousituksen prototyypin. Paineakuilla toteutettu järjestelmä tarjoaa 130 millimetrin pystysuuntaisen joustovaran sekä ohjaamon aktiivisen vakautuksen ja 9,5 asteen tasauksen. Myös FR28-malliin tulevan ratkaisun testauksen oli määrä käynnistyä FinnMETKOn jälkeen, ja myyntiin se voisi ehtiä vuodenvaihteessa. Lasse Kirvesmäen mukaan asiakkaat odottavat uutuutta myös Ruotsissa. Päätös kehitystyöstä tehtiin vasta keväällä, joten näyttelyyn valmistunut prototyyppi kertoo hänen mukaansa notkeasta tuotekehityksestä.
Sampo Rosenlew metsäkoneen keula
Sampon koneisiin oli merkitty näkyviin mitat ja painot – ikään kuin herättämään keskustelua siitä, minkäkokoista kalustoa harvennuksilla käytetään.
https://www.youtube.com/shorts/iOGEwoEu6i0
Katso Lasse Kirvesmäen haastattelu tästä!
Logsetin messuosasto, FinnMETKO 2026
Logsetin FinnMETKO-uutuuksista oli kattava artikkeli jo edellisessä numerossa. Näyttelyssä nähtiin ensimmäistä kertaa myös kaksirullaiset harvesteripäät, jotka soveltuvat erityisesti harvennuksille ja hankalan puuaineksen käsittelyyn.

Lue artikkeli Logsetin uutuuksien lanseeraustilaisuudesta: https://metsatrans.com/artikkeli/8299/logsetin-harvesterit-siirtyvat-4.0-aikaan

Nisula N6 FinnMETKO 2026-messuilla
Nisula N6 valmistetaan nyt kokonaisuudessaan Jämsässä.
Ali Nisula, Nisula Forest Oy
Ali Nisulan mukaan muutos on ollut yritykselle iso ponnistus, mutta mahdollistaa samalla oman kehitystyön. Myynnin kannalta alkuvuosi oli hänen mukaansa erittäin hyvä, mutta kesä hieman rauhallisempi. Syksyä kohti näkymät olivat kuitenkin jälleen paranemassa.
Petter Sirkka, ProSilva FinnMETKO 2026
Vector on ProSilvan kehittämä uusi puomistonhallintajärjestelmä, joka Petter Sirkan mukaan helpottaa, nopeuttaa ja tarkentaa harvesterin nosturin ohjausta. Järjestelmä hyödyntää nosturin kääntölaitteen anturointia sekä kolmea puomistoon sijoitettua anturia.
Johan Johansson, Vimek AB FinnMETKO 2026
Vimek AB:n Johan Johansson kertoi kuvan koneen myydyn Närpiöön. Suomen jälleenmyyjänä aloittaneen FID Engineeringin Pekka Huikon mukaan tarjouspyyntöjä on saatu ennätyksellinen määrä, ja ensi vuonna Suomeen voidaan odottaa lisääkin koneita. Myös työnäytöksiä suunnitellaan alkuvuoteen.

FID Engineering Oy on aloittanut Vimek-metsäkoneiden virallisen maahantuonnin ja edustuksen Suomessa.

Jari Lääperi
AFM-Forest Oy:n myyntijohtaja Jari Lääperi esitteli FinnMETKOssa yhtiön uutta edustamaa valmistajaa, saksalaista Holpia. Kuvassa ovat RotoTop-rotaattorit ja CutWheel-puskanraivauspää. Jälleenmyyntisopimukseen johtanut yhteistyö alkoi rotaattorien käytöstä AFM sahapakettikokonaisuuksissa. Lääperi nostaa rotaattorien eduiksi tilttirotaattoria edullisemman hinnan ja paremman huollettavuuden sekä soveltuvuuden suurille virtauksille ja korkeille käyttöpaineille. Tuotteet ovat jo herättäneet kaivinkonemaahantuojien kiinnostuksen Suomessa.
Marja-Leena Mentula, Mense, FinnMETKO 2026
Kansainvälisiä vieraita. Marja-Leena Mentula esitteli Mensen syöttörullia tšekkiläiselle koneyrittäjälle. Yrittäjä kertoi käyttäneensä kyseisiä rullia ja olleensa niihin hyvin tyytyväinen, vaikka Mense yrityksenä ei ollut hänelle entuudestaan tuttu.
Moipu jatkopuomi
Kaksirullaiset harvesteripäät ovat yleistymässä, ja Moisio Forest esitteli FinnMETKOssa niihin suunniteltuja Moipu Extreme -syöttörullia. Uutta olivat myös kuvan jatkopuomit, jotka on tarkoitettu kaivinkoneiden hakkuukäyttöön.

Lue lisää Moisio Forestin uusista tuotteista: https://metsatrans.com/artikkeli/8374/moipu-toi-finnmetkoon-uudet-extreme-syottorullat-kaksirullaisiin-harvesteripaihin

Koneosapalvelun Vahva-kahmareita FinnMETKO-messuilla
Koneosapalvelu viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Osastolla oli esillä myös Vahva C50 -kahmarin juhlamalli.

Lue lisää Kopan uutuuksista: https://metsatrans.com/artikkeli/8341/koneosapalvelu-juhlii-50-vuotista-taivaltaan-finnmetkossa-kaksi-uutuutta

Kone-Ketonen FinnMETKO 2026
Kone-Ketosen osastolla muistutettiin, että ympäripyöriviä Keto-rotaattoreita on valmistettu jo kahdeksan vuoden ajan. Niissä on vakiona patentoitu urean läpivienti.
Lauri Ketonen FinnMETKO 2026-messuilla
Lauri Ketonen esitteli uutta edullista Keto-sahausyksikköä, jonka yksinkertaiselle rakenteelle on haettu patenttia. Ketjunopeus on noin viisi metriä sekunnissa, eikä rakenteessa tarvita jousia tai paineakkuja. Laippa nostetaan moottorin pyörimissuuntaa vaihtamalla, mikä valmistajan mukaan vähentää laipan jumittumista.
Ari Pirhonen, Kesla
Keslan Ari Pirhonen (oik.) esitteli FinnMETKOssa uutta 2212–2217-autonosturisarjaa, johon myös kuvan 2212T kuuluu. Aiemmat 2112–2117-mallit korvaavassa sarjassa on parannettu venttiililohkon sijoittelua ja letkutusta.
puomin kärjen letkutus kääntäjän kohdalla.
Lähikuvassa näkyy puomin kärjen letkutus kääntäjän kohdalla. Muita uudistuksia ovat vahvempi jatkesylinteri, suuremmat hydrauliikkalinjat ja uudistettu ketjunkiristysjärjestelmä.
Kuljetusliike V. Rakkolainen Scania puutavara-auto
Kuljetusliike V. Rakkolaisen auton Metaldon-päällirakenteet oli asentanut Lato asennus eli yrittäjä Tomi Rakkolainen. – Olisko tämä nyt kolmas auto, jonka he ovat tehneet itse, Keslan 2210ST-nosturin myynyt Rockisland Oy Mika Kalliosaari kertoi.
https://www.youtube.com/shorts/rF221Knb1vU
Katso Mika Kalliosaaren videohaastattelu YouTube-kanavallamme.
Palfinger Epsilon puutavaranosturi
Kuljetusveikot Oy:n autossa esiteltiin Palfinger Epsilonin uutta nosturiohjaamoa, jossa on valmistajan mukaan 60 prosenttia enemmän lasipintaa ja noin 30 prosenttia enemmän sisätilaa kuin edeltäjässä. Suuremmasta ohjaamosta huolimatta nosturin kääntösäde on säilynyt ennallaan. Istuimen mukana liikkuvat ohjaussauvat parantavat työskentelyergonomiaa.

Lue lisää uudesta ohjaamosta: https://metsatrans.com/artikkeli/8404/palfinger-epsilonin-uudessa-nosturiohjaamossa-on-60-prosenttia-enemman-lasipintaa

Kasperi Koistinen ja Eevi Kuusjärvi
Eevi Kuusjärvi työskentelee Veholla hyötyajoneuvojen asiakaspalvelupäällikkönä. Kuorma-autojen myyntijohtaja Kasperi Koistisen mukaan Kuusjärvellä on ollut tärkeä rooli Mercedes-Benzin markkinaosuuden kasvun taustalla.
Jenz Hackthor hakkuri ja Hakevuoren henkilökuntaa
Hakevuoren väki lähti lauantaina työyhteisön hengenkohotusreissulle Jämsään. Heti portilla odotti tuttu kone.
Kansanedustaja Pertti Hemmilä
Kansanedustaja ja pitkän linjan metsäkone- ja metsäenergiayrittäjä Pertti Hemmilä kertoi osallistuneensa yhdessä Jukka Humalaisen kanssa Jenzin hakkureiden kehittämiseen Suomen oloihin – kestämään vettä, räntää ja pakkasta. – Omistajat tulivat Saksasta, ja majoitin heidät Salon Halikossa. Siellä sitten väännettiin kauppaa yöllä kahden aikaan. Olisiko meille lopulta kymmenkunta Jenzin hakkuria tullut uutena, Hemmilä muisteli.

Tilaa metsäalan painavin uutiskirje!

* Pakollinen

Lähetä juttuvinkki