Tapahtumat

Power Truck Show 2021

Vuosi sitten Power Truck Show peruuntui, ja Härmässä järjestettiin vain pienimuotoisempi meeting-tapahtuma. Myös tällä kertaa synkkiä koronapilviä alkoi kertyä elokuun puolivälin lähestyessä, kun aluehallintoviranomaiset kiristivät koronaohjeistuksia monin paikoin. Lopulta ennakkotiedote Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin rajoituksista tapahtuman aikana tuli keskiviikkona, vain päivää aiemmin, kuin rekkaconwoy suuntasi Etelä-Suomesta lakeuksille.

Yleinen epävarmuus, ja epäilemättä osittain myös aiemmin viikolla jo alkaneet alakoulut kuitenkin vaikuttivat siihen, että vielä perjantaina alueella oli hyvinkin väljää. Vaikka tapahtumassa oli voimassa vahva maskisuositus, harva kävijöistä kasvosuojusta käytti, eikä yllättäen edes näytteilleasettajista läheskään jokainen. Lauantaina väkeä oli sitten jo selvästi enemmän, ja järjestäjien ilmoituksen mukaan kokonaiskävijämäärä kohosi yli 20 000. Kuljetusmessuosastoja oli tänä vuonna noin 150 ja autonäyttelyssä näytteilleasettajia yli 400.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Scania toi kaluston tutulle paikalle, mutta koronan takia osasto oli miehittämätön.

Palkittuja

Puuautojen kärkiviisikon muodostivat Scaniat. Ykköseksi nousi Jarkko Myllymäki Kaustisilta, joka oli myös yleisöäänestyksessä haastajaluokan paras ja paras maalaus-kategoriassa kolmas. Puukuljetus Vesala Oy:n Green Cobra jäi nyt kakkoseksi puuautoissa ja kolmanneksi Super Truck-luokassa. Kuljetus Osmo Haikka Oy, SK Trans ja Kuljetus J.T. Raukola Oy täydensivät pölliautojen kärjen, Vesalaa lukuun ottamatta kaikki viisikon autot olivat tämän vuoden tuotoksia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Simo Riikonen palkittiin elämäntyöpalkinnolla pitkästä ja ansiokkaasta urasta autotaidemaalauksen parissa. Sisu, KWH Logistics ja K-Rauta Seinäjoki saivat kunniapalkinnot edustavasta messuosastosta.

Sisu Auto sai kunniamaininnan edustavasta messuosastosta.

Yleisöäänestyksen Super Truck-luokan ykkösen ja koko näyttelyn Best in Show-palkinnon nappasi helsinkiläisen Kuljetus Auvisen Scania R540, molemmissa kakkosena oli K. Salosen Oy Kannuksesta vm. 2020 Scania R650:lla, joka kuitenkin kaappi-/rahtiautojen luokassa joutui tyytymään viidenteen sijaan. Lisäksi Salonen sai tunnustusta paras sisustus-kategorian kolmannen sijan myötä. Vuoden tulokas puolestaan oli ylihärmäläinen Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy, jonka Scania R500 vm. 2021 palkittiin myös kaappi-/rahtiautojen kolmosena, parhaasta päällirakenteesta sekä haastajaluokan kolmosena.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Super Truck-luokan ykkönen sekä toiseksi paras maalaus, helsinkiläisen Kuljetus Auvisen Scania R540 vm. 2021. ”Movin` On”

Pisimmän matkan Härmään olivat tällä kertaa taittaneet B H Cecil ja Coles % Son, jotka saapuivat Englannista. Ehkä eniten huomiota kaikista paikalla olleista autoista herätti kuitenkin ensiesittelynsä saanut Kuljetus Ristimaan tuhansia työtunteja vaatinut rakenteluprojekti ”Iceman”, joka oli upea kunnianosoitus Kimi Räikköselle. Ristimaa kuuluu tapahtuman järjestäjiin, joten Scania S650-rekanvetäjä ei osallistunut näyttelyyn, mutta muista tapahtumista tälle taidonnäytteelle on helppo ennustaa menestystä, kunhan teemaan sopiva puoliperävaunu valmistuu myöhemmin syksyllä.

Ristimaan kunnianosoitus Kimi Räikköselle oli todella upea. Koko yhdistelmä on vielä työn alla ja koska Ristimaa kuuluu tapahtuman järjestäjiin, Iceman ei ollut näyttelyssä mukana. Kuva: Otto Lahti, Traficom Lue lisää autosta klikkaamalla kuvaa.