Metsäkoneurakointi

Vastauksena kysyntään: Komatsu 825TX

Komatsun edellinen, Suomessa ja Baltiassa suosittu kuormatraktorimalli 830.3 poistui markkinoilta noin 7 vuotta sitten, mikä aiheutti laajan protestiaallon näissä maissa. Suunta tuolloin oli kohti isompia kuormatraktoreita, perusteluna tehokkuus ja parempi tuottavuus. Kuitenkin kasvavat harvennusten pinta-alat ja pehmeiden maiden lisääntyvät kohteet ovat painaneet vaakaa toiseen suuntaan. Metsäteollisuus, metsänomistajat ja koneyrittäjät olivat yhtä mieltä: pikkukoneiden tarve kasvaa.

Suurin ja pienin. Kuvassa taustalla Komatsun suurin kuormatraktori, Komatsu 895, joita Suomeen ei ole myyty. Baltiaan Komatsu Forest Oy niitä kuitenkin myy. Etualalla oleva Komatsu 825TX on 9 tonnin kantavuudellaan seuraaja seitsemän vuotta sitten markkinoilta poistuneelle 830.3 mallille.

Komatsu kuunteli asiakkaita ja teki päätöksen uuden Komatsu 830 -kokoluokan koneen kehittämisestä. Syntyi uusi Komatsun TX-harvennuseksperttikokoluokka, kaksi konetta, joista pienempi, Komatsu 825TX, on kooltaan lähimpänä Komatsu 830.3 -konetta 9 tonnin kuormakapasiteetillaan.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Intensiivinen kehitystyö ja uudet teknologiat ovat tehneet mahdolliseksi rakentaa suurin piirtein samankokoinen, mutta selvästi tuottavampi ja kuljettajalleen mukavampi kuormatraktori. Koneen kaikki tehoa kuvaavat mittarit ovat selkeästi nousseet: moottorin, voimansiirron ja kuormaimen tehot ovat nousseet 20–40 % edeltäjäänsä verrattuna, painoa on koneeseen tullut parisen tonnia lisää. Viimeisin kehityksen tulos on Komatsun TX-koneisiin harvennuskohteille kehitetty runkoratkaisu, jolla on minimoitu takavaunun raidepoikkeama ajourien kaarteissa. Pienen pintapaineen saavuttamiseksi Komatsu 825TX:n takatelille voidaan asentaa leveät ja symmetriset kantavat telat.

Pykälää suuremman, 835TX-mallin tavoin uuteen 825TX-kuormatraktoriin voidaan valita takarunko kahdesta vaihtoehdosta, tarjolla on normaali- ja harvennusversio.
Komatsu 825TX vs. Komatsu 830.3. Uuden kuormatraktorin kääntyvyys, maavara ja kuormankanto kapasiteetti ovat samat kuin esikuvallaan, mutta tehoa, voimaa ja oikeastaan kaikkea muutakin on enemmän. Samalla myös omapainoa on tullut pari tuhatta kiloa lisää.