Metsäkoneurakointi

Logsetin asiakaspäivä houkutteli kävijöitä Koivulahden tehtaalle

Logset järjesti perjantaina 4.5.2018 asiakaspäivän tehtaallaan Koivulahdessa. Tehdaskierros, konemallien esittelyt sekä makkara-, hillopossu ja kahvitarjoilu houkuttelivat paikalle lähes 200 kävijää. Kierroksella esiteltiin muun muassa hakkuulaitteiden rakennusvaiheita, ohjaamojen rakennuspistettä, kuormatraktoreiden ja harvestereiden paikkakokoonpanoa, katsastuspistettä sekä uutta TOC 2-ohjausjärjelmää.

Logsetin laaja hakkuupäiden tuoteperhe ulottuu 850 kiloa painavasta TH45-mallista 2900 kiloiseen TH95-malliin, eli vaihtoehtoja löytyy harvennuksesta suurikokoisille päätehakkuille. Jonas Hedströmin mukaan Logsetin hakkuulaitteita on valmistunut jo yli 350 kappaletta vuodesta 2010 alkaen. Viime vuoden aikana Logset toi markkinoille kaksi uutuutta, TH65 Eucan ja TH85-hakkuupään, jota on myyty jo kymmenen kappaletta. Kuluvan vuoden aikana irtohakkuulaitteiden myynti on kasvanut, ja tuotantokapasiteettia onkin nostettu Koivulahdessa 50%.

Logsetin juuret ulottuvat vuoteen 1976 jolloin Norcar perustettiin. Logset Oy perustettiin 1992, kun Kristian Sten, Gustav Franzen ja Seppo Koskinen ostivat Norcarin konkurssipesän. Tänä päivänä Logset työllistää noin 80 henkilöä, sen liikevaihto on noin 35 miljoonaa euroa ja koneita sekä hakkuulaitteita myydään 25 maahan. Tuotteet tunnetaan tuottavuudesta, kestävyydestä ja matalasta polttoaineenkulutuksesta. Vuonna 2016 yritys esitteli maailman ensimmäisen hybridiharvesterin. Sen lisäksi mallistoon kuuluu kaksi muuta kahdeksanpyöräistä harvesteria, kolme kuusipyöräistä harvesteria ja seitsemän kuormatraktoria. Hakkuulaitteita on kuusi eri mallia metsäkoneille, sekä kolme telapohjaisille koneille.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.