Metsäkoneurakointi

Logsetilla ennätysvahva tilikausi

Viime kuukaudet ovat rikkoneet useita ennätyksiä metsäkoneita valmistavan Logsetin linjastolla. Koivulahdessa on juotu kuukauden tuotantoennätyksen merkiksi tarjottuja kakkukahveja jo kolmena perättäisenä kuukautena kuluneen talven aikana.

Valmistuneen tilinpäätöksen mukaan liikevaihto on ennätyksellinen 50,6 miljoonaa euroa liikevoiton kohotessa 2,3 miljoonaan euroon. Vahva tulos on yllättävä, ottaen huomioon haasteet koronapandemian ja komponenttimarkkinoilla jatkuneen vahvan kustannusnousun parissa.

Vuoden 2022 alusta toimitusjohtajaksi tuli hankintajohtaja Kari Mikkilä. Uudeksi varatoimitusjohtajaksi nimitettiin talous- ja hallintojohtaja Ron Back. Henkilöstöpuolella on tehty merkittäviä rekrytointeja muutaman edellisen tilikauden aikana yhtiön tuotannon ja hallinnon osaamismatriisin kasvattamiseksi.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Meillä tulee olemaan samat haasteet kuin kaikessa teollisuudessa, osapula ja osien kustannusten nousu vaativat jatkuvaa reagoimista. Haasteista huolimatta koneita on saatu ulos tehtaalta ennätystahdissa, ja tästä pyritään pitämään kaikin tavoin kiinni. Tilauskirja on pakotteet huomioon ottaen hyvässä iskussa. Venäjän kauppa on toistaiseksi koneiden ja varaosien osalta poikki, kertoo Mikkilä.

Lähitulevaisuus näyttää haasteista huolimatta melko hyvältä. Vuoden 2019 lopulla perustettu Ruotsin myyntiyhtiö teki hyvän tuloksen kasvattaen Logsetin markkinaosuutta Ruotsin ja Tanskan markkinoilla. Yhdeksän konetta kymmenestä suuntaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ukrainan kriisin mukanaan tuomat pakotteet vaikuttavat olennaisesti Logsetin vientiin, mutta tilanteeseen on reagoitu nopeasti. Haasteita on, mutta vuosi 2022 näyttää silti kelvolliselta vuodelta.

Ekologisuus ja kustannussäästöt puhuttavat

Hyvä tilauskanta on paitsi metsäteollisuuden kasvun, myös Logsetin hybridikoneiden ansiota. Ympäristökysymysten lisäksi jatkuvasti kasvavat polttoainekustannukset pakottavat urakoitsijat miettimään polttoaineen kulutusta.

- Meidän koneemme ovat jo valmiiksi markkinoiden taloudellisimpia. Uusien hybridimallien myötä olemme saaneet puristettua enemmän tehoa irti vähemmällä kulutuksella. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös pienempää hiilijalanjälkeä. Hybridin hyödyt tulevat parhaiten esiin siellä, missä tehoa tarvitaan paljon, kertoo tuotekehitysjohtaja Jonas Hedström.