Metsäteollisuus

Stora Enso nimittää Johanna Hagelbergin Biomaterials-divisioonan johtajaksi

Stora Enso on nimittänyt Johanna Hagelbergin Biomaterials-divisioonan johtajaksi. Hän jatkaa konsernin johtoryhmän jäsenenä.

Johanna Hagelberg tuli Stora Ensoon vuonna 2013 ja on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2014 alkaen hankintatoimesta ja logistiikasta vastaavana johtajana. Ennen Stora Ensoon tuloaan hän toimi johtotehtävissä muun muassa General Motorsissa, NCC:ssä ja Vattenfallissa. Johannalla on ylemmät korkeakoulututkinnot tuotantotaloudesta ja tekniikan alalta. Uuden hankintatoimesta ja logistiikasta vastaavan johtajan haku on aloitettu. Siirtymäkauden ajan tehtävässä toimii hankintatoimen ja logistiikan talous- ja strategiajohtaja Tuomas Mustonen.

- Biomateriaalit ovat Stora Ensolle strateginen ydinliiketoiminta. Nyt kun painopisteemme on siirtynyt biomateriaalien innovaatioihin, olen iloinen voidessani nimittää Johannan divisioonan johtajaksi. Hänen johtamistaitonsa ja kokemuksensa eri toimialoilta, muun muassa autoteollisuudesta, auttavat meitä ottamaan seuraavan askeleen biomateriaalien liiketoiminnassa. Johannalla on juuri oikea tausta ja vahvuudet nopeuttaa uusien biopohjaisten tuotteidemme kaupallistamista. Esimerkkinä näistä on Lignode, akkuihin tarkoitettu puupohjainen hiili, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Olen innoissani päästessäni johtamaan Biomaterials-divisioonaa yhdessä tiimin kanssa. Painopisteemme siirtyy kohti biopohjaista innovointia ja jatkamme nykyisen liiketoiminnan kehittämistä. On tärkeää saada uudet, regeneratiiviset tuotteemme markkinoille nopeasti, Johanna Hagelberg sanoo.

Markus Mannström, Biomaterials-divisioonan edellinen johtaja, jättää tehtävänsä Stora Ensossa ja jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella.

- Haluan kiittää Markus Mannströmiä hänen merkittävästä panoksestaan Stora Ensolle pitkän uransa aikana. Hän toimi johtajana useissa suurissa investointihankkeissa, ja Biomaterials-divisioonamme johdossa hän on auttanut meitä muuttumaan uusiutuvien materiaalien yritykseksi. Toivotamme hänelle onnea tulevaisuuteen, sanoo Annica Bresky.