Puutavara-autoilu

Miksi pöllikuskit vaihtavat alaa - Kerro meille oma tarinasi

Jonna Matikainen
Yrittäjänä Jonna Matikainen on joutunut toteamaan, että puutavara-auton kuljettajaksi ei ole tunkua.

Paljon on ollut puhetta kuljettajapulasta etenkin puutavara-autoilun saralla. Monet yrittäjät ovat Metsätrans-lehdessäkin kertoneet, miten uusien kuljettajien rekrytointi on muuttunut entistä vaikeammaksi. Kuljettajapula onkin mainittu yhdeksi alan tulevaisuuden suurimmista haasteista.

Vähemmän on silti kuultu työntekijäpuolen ääntä. Miksi entinen puutavara-autonkuljettaja on vaihtanut alaa, tai miksi alalla vielä oleva on alkanut pohtia vaihtoa? Jos osut kuvaukseen, kerro meille oma näkemyksesi. Kaikki vastaukset ovat ehdottoman luottamuksellisia, eikä vastaajan henkilöllisyyttä tuoda esiin ilman erillistä suostumusta.

Koostamme vastausten pohjalta artikkelin, joka varmasti tavoittaa myös monia työnantajia sekä ennen kaikkea urakanantajia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Jonna Matikainen: Ajatus lähti omasta tarpeesta

Vinkki jutuntekoon tuli puutavara-autoilija Jonna Matikaiselta. Vuonna 2018 Tukkijahti Oy:n perustanut Matikainen kertoo havahtuneensa kuljettajapulaan toden teolla vasta viime aikoina. Laajan sosiaalisen median verkostonsa ansiosta Matikainen on hyvin kartalla kuljettajien tunnelmista, ja hänen kauttansa toimitukseen on tullut jo runsaasti yhteydenottoja aiheen tiimoilta.

- Kyllähän kuljettajapulasta on puhuttu niin kauan, kun olen alaa seurannut, eli käytännössä koko elämäni ajan, Matikainen toteaa.

Omakohtaisesti asia ei kuitenkaan vaikuttanut Matikaisen yrityksen toimintaan niin kauan, kun hän kuljetti puuta yhdellä autolla. Toiminnan laajennuttua kahteen autoon, hänkin on joutunut toteamaan, että kuljettajia ei todellakaan ole helppo löytää.

- Palkkaus olisi tietenkin yksi asia, jolla työnteon houkuttelevuutta voitaisiin parantaa. Käytännössä kuitenkin työehtosopimuksen määrittelemää ansiotasoa korkeamman palkan maksaminen aloittelevalle kuljettajalle on mahdotonta, eikä puutavara-auton kuljettajalle luvattava viiden prosentin palkanlisä ole riittävän korkea, jotta se houkuttelisi muiden kuljetusalojen tekijöitä metsään rypemään, Matikainen tietää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Raha on kuitenkin vain yksi vaikuttavista tekijöistä.

- Yhtä lailla saan kuulla valituksia siitä, kuinka heikoksi puunajon olosuhteet ovat muuttuneet. Ja niissä viesteissä on kyllä perää. Meidänkin alueellamme on kuluvana talvena mennyt jo useampi yhdistelmä nurin. Ei tuntipalkkaisella kuskilla tarvitsekaan olla samanlaista intoa leikkiä vallitsevien keliolosuhteiden ja muiden haasteiden kanssa, kuin meillä yrittäjillä, Matikainen jatkaa.

Kolmas esiin noussut teema ovat epäsäännölliset työajat, sekä jatkuva lomautusten pelko.

Kerro meille oma tarinasi, ota yhteyttä: Tero Nurmi 0400-345676 (laita vaikka Whatsapp-viestiä), sähköpostitse tero.nurmi@metsatrans.com tai Metsätransin Facebook- tai Instagram-tilin kautta yksityisviestillä.