Metsäkoneurakointi

Metsähallitus palkitsi yrittäjiä työn laadusta yli puolella miljoonalla eurolla

Metsähallitus on jo usean vuoden ajan kannustanut sopimusyrittäjiään hyvään työn jälkeen maksamalla laatupalkkioita. Viime vuoden hyvien työsuoritusten palkkiosumma nousee 530 000 euroon.

Metsähallituksella ei ole omia työkoneita, vaan kaikki urakointipalvelut hankitaan palveluina alan yrittäjiltä julkisten hankintakilpailujen kautta. Laatupalkkioita on maksettu yrittäjille ja urakoitsijoille, jotka toimivat puunkorjuussa sekä kaivinkoneella tehtävässä maanmuokkauksessa.

”Palkitsemisen myötä haluamme kannustaa yrittäjiä parhaimpaan mahdolliseen työn laatuun. Tavoitteena on myös lisätä Metsähallituksen houkuttavuutta tarjouskilpailutuksissa”, Metsähallitus Metsätalous Oy:n asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen kertoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Rahallisen palkkion suuruus vaihtelee 2-4 %:n välillä yrittäjän vuoden 2021 urakkamaksuista.

Laatupalkkiot Etelä-Suomen alueella lähes 155 000 euroa

Etelä-Suomen alueella Metsähallituksen puunkorjuuyrittäjille maksamat palkkiot olivat yhteensä 145 000 euroa. Palkkiota maksettiin 7 yrittäjälle keskimäärin 20 700 € .
Kaivinkonemuokkauksessa palkkioita maksettiin 11 yrittäjälle, yhteensä 9 700 euroa.

”Laatupalkkiojärjestelmä on ollut käytössä neljänä vuotena. Laadun ylläpidosta kertoo se, että yksi yrittäjä on yltänyt laatupalkkiolle jokaisena vuotena. Lisäksi kolme yrittäjää nousi viime vuonna ensimmäistä kertaa laatupalkkion saajien joukkoon”, kertoo hankintapäällikkö Sami Hakala.

Laatupalkkio on osa Metsähallitus Metsätalous Oy:n urakointistrategiaa, jonka keskeisenä ajatuksena on hankkia laadukkaita palveluja kustannustehokkaasti.