Metsäteollisuus

UPM ja Paperiliiton neuvottelut keskeytyivät, liitto hylkäsi neljä sovintoesitystä

UPM ja Paperiliitto eivät ole päässeet sopimukseen uusista työehtosopimuksista. Paperiliitto hylkäsi sovittelijan tekemät neljä sovintoehdotusta tänään, ja Paperiliiton poikkeuksellisen pitkä lakko UPM Pulp, UPM Communication Papers, UPM Specialty Papers, UPM Raflatac ja UPM Biofuels -liiketoiminnoissa jatkuu.

- Olemme erittäin pettyneitä Paperiliiton päätökseen ja siihen, että jo kolme ja puoli kuukautta kestänyt lakko jatkuu. Olemme neuvotelleet tositarkoituksella ja tehneet useita kompromisseja. Omalta osaltamme olemme hyväksyneet sovintoesitykset. Vuosikymmeniä vanhan sopimuksen uudistaminen on tärkeää sekä työntekijöiden että yhtiön kannalta, sanoo UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén.

- On suuri pettymys, että tiiviiden neuvottelujen jälkeen yhdessäkään liiketoiminnassa ei päästy maaliin. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala vahvisti kaikkien liiketoimintojen sovitteluissa, että kukin liiketoiminta voidaan sopia erikseen. Sovittelussa löydettiin yhdessä neljään liiketoimintaan sovintoesitykset, joissa oli huomioitu molempien osapuolten tarpeita ja toiveita. Sovintoesitykset hyväksyttiin hyvässä uskossa, jotta työrauha liiketoimintoihin olisi saatu palautettua. Nyt kun Paperiliitto on hylännyt jo kertaalleen rakennetut esitykset, liiketoiminnat lähtevät puhtaalta pöydältä, jatkaa Hollmén.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Paperiliiton hallitus on ilmoittanut 1.1.2022 alkaneen lakon jatkuvan 14.5.2022 saakka, ellei sopimukseen päästä ennen sitä. Lakossa on noin 2 000 Paperiliiton jäsentä. Noin 200 Paperiliiton jäsentä tekee suojelutyötä tehtaiden lämmöntuotannossa ja vesienkäsittelyssä Helsingin käräjäoikeuden 21.1.2022 antaman päätöksen mukaisesti.

UPM:n mekaanisen metsäteollisuuden liiketoiminnat UPM Plywood ja UPM Timber allekirjoittivat kolmivuotiset työehtosopimukset Teollisuusliiton kanssa jo joulukuussa 2021.

UPM pyrkii mahdollisuuksien mukaan palvelemaan asiakkaitaan yhtiön muilta tehtailta käsin. UPM:n osavuosikatsaus ensimmäiseltä neljännekseltä julkaistaan 26. huhtikuuta.