Ajankohtaista

KUUTIO® on toiminut vaivattomien puukauppojen markkinapaikkana viiden vuoden ajan

Anssi Aalto, Aku Mäkelä, Eevariikka Ruopas
Kuution kehittäminen on jatkuvaa ja palvelun ympärille rakentuu tulevaisuudessa käyttäjiä palvelevia lisäominaisuuksia. Käyttäjäpalautteita ja kehitysideoita kuunnellaankin herkällä korvalla, kertovat Kuution taustalla toimivan Suomen Puukauppa Oy:n tuoteomistaja Anssi Aalto, toimitusjohtaja Aku Mäkelä sekä asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Eevariikka Ruopas.

KUUTIO puukauppapaikan perustamisesta tuli toukokuussa kuluneeksi viisi vuotta. Kaikille osapuolille avoin ja tasapuolinen ratkaisu puukauppojen kilpailuttamiseen sähköisesti oli aloittaessaan merkittävä kehitysaskel metsäalalle ja on sitä edelleen. Kuution kautta metsänomistaja saa helposti ja luotettavasti tavoitettua puunostajat ja tarvittavat palveluntarjoajat kuutio.fi:stä.

Metsäalalla on sähköisessä asioinnissa otettu merkittäviä kehitysloikkia viime vuosina, mikä on helpottanut metsänomistajan metsäasioiden hoitoa sekä tehostanut metsäammattilaisen arkea. Maailman ensimmäinen digitaalinen puukauppapaikka KUUTIO perustettiin metsänomistajan tueksi puukauppoihin, joissa asioinnin ei tarvitse olla aikaan tai paikkaan sidottua. Metsäalan ammattilaisille Kuutio on puolestaan tehokas työväline myydä, välittää ja ostaa puuta sekä tarjota puukauppaan liittyvää neuvontaa ja asiantuntijapalveluita.

- Kuutiosta hyötyvät kaikki osapuolet – se on neutraali, tehokas ja turvallinen työkalu. Kuutiosta metsänomistaja löytää helposti metsänhoitoyhdistysten ja metsäpalveluyritysten ammattilaiset avuksi puukauppaan. Vaihtoehtoisesti metsänomistaja voi omatoimisesti ja maksuttomasti kilpailuttaa leimikkonsa, jolloin parilla klikkauksella tavoittaa alueensa puunostajat, Kuutiota ylläpitävän Suomen Puukauppa Oy:n toimitusjohtaja Aku Mäkelä kuvaa palvelun toimintaperiaatetta.

Kuutio on kaikille osapuolille tasapuolinen, käyttäjäystävällinen ja kustannustehokas työväline

Kesällä 2017 avattu puukaupan digitaalinen markkinapaikka Kuutio.fi kasvaa vauhdilla. Kuutio on aktiivisesti sekä metsäammattilaisten että metsänomistajien käytössä ja uusien käyttäjien määrä kasvaa jatkuvasti. Kuution välityksellä on toteutunut jo lähes 50 000 yksityismetsänomistajan puukaupat ja kilpailutettuja puukauppoja on Kuution kautta kulkenut yli 25 miljoonaa mottia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Asiakastyytyväisyys on toteutetun kyselyn mukaan noussut kaikissa käyttäjäryhmissä. Kuutiota käyttäneistä yksityismetsänomistajista peräti 99 % aikoo käyttää Kuutiota jatkossakin. Vastauksissa Kuution käytön eduista korostuivat erityisesti käytön helppous, luotettavuus sekä tavoitettavuus.

Kuution toimintaa on alusta saakka ohjannut palvelun käyttäjien kuunteleminen. Käyttäjien aktiivinen osallistuminen Kuution kehitystyöhön on ollut erittäin arvokasta.

- On ollut positiivista huomata, miten hyviä kehitysideoita käyttäjät meille tarjoavat. Kuutiota kehitetäänkin jatkuvasti laadukkaammaksi. Uusia ominaisuuksia ja palveluita on tulevaisuudessa luvassa, kertoo Kuution tuoteomistaja Anssi Aalto.

Kuutio satsaa asiakaskokemukseen ja kasvuun. Toukokuussa Kuution asiakkuus- ja viestintäpäällikkönä aloitti Eevariikka Ruopas.

- On ollut hienoa hypätä tähän koko metsäalan yhteiseen kehitysloikkaan mukaan. Itsekin Kuutiota metsänomistajan roolissa käyttäneenä, voin todeta, että Kuutio toimii vallan mainiosti. Suomen puunostovolyymista noin 98 % käyttää Kuutiota jo nyt aktiivisesti. Haluamme kaikki metsänhoitoyhdistykset, puunosto-organisaatiot ja muut metsänomistajia palvelevat metsäorganisaatiot Kuutio puukauppapaikan aktiivisiksi käyttäjiksi ja tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, vakuuttaa Ruopas.