Metsäteollisuus

Ilmasto-ohjelma kannusti Metsähallitusta jatkamaan uittoa seitsemän vuoden jälkeen

puunuitto
Metsähallituksen ensimmäiset niput laskettiin veteen Nurmeksen Kuokkastenkosken pudotuspaikalla 28.6.2022.

Metsähallitus on aloittanut kesäkuun lopussa puun uittamisen seitsemän vuoden tauon jälkeen. Yhtenä keskeisenä Metsähallituksen ilmasto-ohjelman tavoitteena on vähentää hiilijalanjälkeä. Uitto soveltuu erityisesti pitkille kuljetusmatkoille ja on osa Metsähallituksen ilmastoystävällisten puunkuljetusten kehittämistä.

Metsähallituksen puita uitetaan kesällä 2022 Iisalmen Peltosalmen ja Nurmeksen Kuokkastenkosken pudotuspaikoilta. Puiden veteen pudotus käynnistettiin kesäkuun lopussa, ja varsinainen puun veto lauttana alkaa heinä-elokuun vaihteessa.

- Puut matkaavat hinaajan perässä reilun viikon ajan noin 400 kilometrin matkan vesistöjä pitkin Kymenlaakson suuntaan. Uitamme tänä kesänä useita kymmeniä tuhansia motteja puuta, kertoo Metsähallitus Metsätalous Oy:n asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Uittaminen on päästö- ja kustannustehokkuudeltaan erityisesti pitkien välimatkojen kuljetusmuoto. Ensin puutavara tuodaan pudotuspaikalle, jossa sidotut niput tiputetaan veteen. Niput yhdistetään toisiinsa lautaksi, jota hinaaja vetää pitkin vesistöjä kohti puiden käyttöpaikkaa.

Puun korjuu ja kuljetus ovat Metsähallituksen isoimmat päästölähteiden aiheuttajat, minkä vuoksi logistiikan ja operaatioiden kehittäminen ovat keskeisiä hiilijalanjäljen pienentämisen keinoja.

puunuitto
Lautta muodostuu useista veteen lasketuista puutavaranipuista, jotka on sidottu yhteen.

Metsähallituksessa on seurattu puun korjuun ja kuljetuksen hiilijalanjälkeä vuodesta 2005 lähtien. Vuonna 2020 valmistuneeseen ilmasto-ohjelmaansa liittyen Metsähallitus kehittää ja kokeilee erilaisia ilmastoystävällisiä kuljetusmuotoja.

- Tuoreimpina kehitystyön alla ovat olleet biokaasulla ja uusiutuvalla dieselillä kulkevat puutavarayhdistelmät sekä isot puutavara-autot (HCT) ja pitkät junakuljetukset (LHT). Uitto monipuolistaa tätä ympäristöystävällisten kuljetusmuotojen joukkoa, kertoo Kääriäinen.