Metsäteollisuus

Kansallisromantiikkaa, kustannussäästöjä ja ilmastotalkoita

UPM on vaalinut puun uittamisen perinteitä yksin viimeiset viisi kesää. Stora Enson Varkauden yksikössä uittopuun vastaanotto loppui jo 2010, Metsä Groupin Joutsenon tehtaalla 2016. Tuolloin Suomessa uitetun puun määrä romahti noin 300 000 kuutioon, mutta on sittemmin kasvanut tasaisesti. Viime kesänä kokonaismäärä oli reilut 400 000 kuutiometriä, ja tänä vuonna kasvu jatkuu noin kymmenen prosentin verran, mahdollisesti jo puolen miljoonan kuutiometrin yli. Myös Metsähallitus päätti palata puun uittoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Metsätrans vieraili heinäkuun viimeisellä viikolla Nurmeksen Kuokkastenkoskella, Suomen pohjoisimmalla pudotuspaikalla.

Kuokkastenkosken uittopaikka, Nurmes
Kuokkastenjärven uittopaikka Nurmeksella oli kesällä 2022 käytössä nyt viidettä vuotta pitkän tauon jälkeen. Kaikkiaan pudotuspaikkoja oli tänä kesänä käytössä 17, joista Nurmes kaikista pohjoisimpana. Uittomatkaa Lappeenrantaan, Kaukaan tehtaalle matka kertyy noin 450 kilometriä. Noin 700 metriä pitkä ja 30 metriä leveä lautta hinataan sinne noin 2 kilometrin tuntivauhdilla. Uitto on edullinen ja ympäristöystävällinen kuljetusmuoto, missä energiakulutus per kuutiometri on kolmasosa autokuljetukseen verrattuna ja noin puolet siitä mitä junakuljetuksessa. Kun polttoaineen hinta on ollut nousussa, voidaan hyvin ennustaa uittomäärien kasvavan taas ensi kesänä.

Metsähallituksen Metsätalous Oy:n asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen kertoo päätöksen valmistelun uiton jatkamiseksi alkaneen jo viime syksynä, keskeisenä syynä oli ilmasto-ohjelman mukaiset tavoitteet pienentää puun kuljetuksen hiilijalanjälkeä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.