Metsäkoneurakointi

Ponssen liikevaihto kasvoi, mutta tulos laski

Ponsse Bear

Ponssen jatkuvien liiketoimintojen kysyntä oli hyvällä tasolla koko toisen vuosineljänneksen ajan. Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan Ponssen asiakkaiden hyvä työtilanne vaikutti positiivisesti sekä uusien koneiden, vaihtokoneiden että huoltopalvelujen kysyntään. Toisella neljänneksellä saadut tilaukset olivat noin 185 miljoonaa euroa. Yhtiö viittaa raportissaan jatkuviin liiketoimintoihin, koska aiemmin 20 prosenttia liikevaihdosta tuoneet Venäjän toiminnot päätettiin myydä kesäkuussa. Ukrainan sodan vaikutus yhtiön tilanteeseen on merkittävä. Venäjän liiketoimintojen loppuminen on heikentänyt Ponssen kannattavuutta ja samalla raju inflaatio osien ja komponenttien hinnoissa sekä logistiikassa on vaikeuttanut tuloksen tekemistä. Heikko saatavuus on vaikuttanut myös huoltopalveluihin sekä tuotantoon, joka ei ole pysynyt täysin aikataulussa. Valmistuskustannusten nousu on pakottanut nostamaan myös tuotteiden hintoja, mutta suuren tilauskannan vuoksi vaikutukset eivät näy vielä vuoden kolmannellakaan neljänneksellä. Yhä jatkuva inflaatio tuo epävarmuutta siihen, ovatko jo tehdyt hinnankorotukset riittäviä.

Ponsse lanseeraa uutta teknologiaa elokuun puolivälissä ja esittelee laajasti uusimmat tuotteensa FinnMETKO-metsäkonemessuilla syyskuun alussa.

Ponssen puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2022 (1-6/2021)

  • Liikevaihto oli 352,0 (294,9) miljoonaa euroa
  • Liiketulos oli 21,9 (26,8) miljoonaa euroa
  • Liiketulosprosentti 6,2 (9,1)
  • Tulos ennen veroja oli 20,4 (26,4) miljoonaa euroa