Metsäteollisuus

Metsä Fibren Lappeenrannan sahalla käynnistyy vuosihuoltoseisokki

Lappeenrannan saha, Metsä Group

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Lappeenrannan sahalla alkaa vuosihuoltoseisokki lauantaina 27. elokuuta. Sahalla huoltoseisokkitöitä tehdään kolmen viikon ajan. Tuotannon katkos kestää noin viisi arkipäivää. Huoltoseisokki etenee viikoittain osastolta toiselle alkaen tukin mittauksesta, edeten sahaosastolle ja päättyen tasaamolle. Seisokin huolellinen suunnittelu mahdollistaa kattavan määrän huolto- ja kunnossapitotöitä tiiviissä ajassa.

Vuosihuollon aikana sahan alueella työskentelee oman henkilökunnan lisäksi noin 70 ulkopuolista työntekijää.

- Vuosihuoltoseisokit ovat keskeisessä roolissa, sillä niiden avulla varmistamme sahan turvallisen ja tehokkaan toiminnan pitkälle tulevaan. Turvallisuus on huoltoseisokin ykkösasia. Seisokin aikana teemme erilaisia huolto- ja kunnossapitotöitä, toteaa Lappeenrannan sahanjohtaja Anssi Meuronen.