Metsäteollisuus

Metsä Board käynnistää esisuunnittelun uudesta taivekartonkitehtaasta Kaskisissa

taivekartonki

Metsä Board, joka kuuluu Metsä Groupiin, ilmoitti 15.9.2022 käynnistävänsä esisuunnittelun uudesta taivekartonkitehtaasta Kaskisissa. Metsä Board kertoi toukokuussa 2022 selvittävänsä mahdollisuuksia taivekartonkikapasiteetin kasvattamiseksi Suomessa tai Ruotsissa tukeakseen asiakkaidensa kasvua ja vahvistaakseen palvelukykyään. Selvityksen tuloksena yhtiö käynnistää esisuunnittelun uuden, vuosikapasiteetiltaan noin 800 000 tonnin taivekartonkitehtaan rakentamisesta Kaskisten tehdasalueelle.

Esisuunnittelu sisältää teknisen suunnittelun, infrastruktuuri- ja logistiikkaratkaisujen suunnittelun sekä päälaitehankintojen kilpailutuksen. Osana esisuunnittelua käynnistetään ympäristövaikutusten arviointi sekä ympäristölupaprosessi. Metsä Board arvioi, että mahdollinen investointipäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2024.

Uuden taivekartonkitehtaan suunnittelun lähtökohtana on fossiiliton tuotanto ja maailmanluokan resurssi- ja tuotantotehokkuus. Parhaan käytettävissä olevan teknologian ansiosta raaka-aineiden, energian ja veden kulutus tuotettua taivekartonkitonnia kohden vähenisi selvästi nykyisiin tuotantolaitoksiin verrattuna. Tuotekonseptissa hyödynnettäisiin Metsä Boardin pitkäjänteistä kehitystyötä korkealaatuisten ja kevyiden kartonkien valmistuksessa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja.

- Toteutuessaan investointi noudattaa Metsä Boardin strategiaa kasvaa kuitupohjaisissa materiaaleissa ja uudistaa teollisia toimintojaan. Tavoitteenamme on maailman resurssitehokkain tehdas, huippuluokan kilpailukyky sekä hiilijalanjäljen vähentämisen mahdollistava tuotekonsepti. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen ja muovia korvaavien pakkausten kysyntä jatkaa kasvuaan. Haluamme vastata tähän kysyntään entistä vastuullisemmilla ja kiertotaloutta edistävillä pakkausratkaisuilla, toteaa Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.